"Tasa-arvovaltuutetun toimistossa ei oltu kuultu tapauksesta ennen Uutissuomalaisen yhteydenottoa."
Tuntuu sille, että aina kun miehiin kohdistuva syrjintä nousee esiin, tasa-arvovaltuutetun toimisto on joka kerta yhtä yllättynyt. Selvitellään, selvitellään.
"Työryhmän asettamispäätöksen 15. maaliskuuta hyväksynyt Arto Kujala kiistää, että ryhmän muodostamisessa olisi syrjitty tarkoituksella miehiä.
– Ei todellakaan. Ei missään nimessä. Missään tapauksessa ei ole tarkoitus syrjiä ketään."
Ei sillä ole mitään väliä, onko syrjintä tarkoituksellista vai ei. Luulisi tämän olevan oikeusministeriölle selvää.
"Naisvaltaisuuden syy on Kujalan mukaan siinä, että rikosuhriasioiden parissa on paljon naisia."
Mistähän tämä johtuu? Johtuisiko kenties tasa-arvopolitiikan linjasta, jossa välitetään vain naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja sivuutetaan tyystin väkivallan miesuhrit? Sen seurauksena on siiten luotu joukko työpaikkoja, jotka keskittyvät vain naisuhrien tukemiseen. Nyt näissä tehtävissä työskentelevät ihmiset täyttävät nyt työryhmän, jossa he ensisijaisesti tietysti keskittyvät turvaamaan omien työpaikkojensa resurssit jatkossakin. Seurauksena on se, että työryhmä vain entisestään vankistaa rikosuhrityön naiskeskeisyyttä. Näin se pieni piiri pyörii.
"Voi olla, että muutama mies olisi saatu lisää, jos oltaisiin oikein sitä vaatimalla vaadittu. Mutta 40 prosenttia olisi saattanut olla haastava tehtävä."
Emme viitsineet yrittää noudattaa lakia, koska siitä olisi aiheutunut vaivaa?
Lakihan tätä vaatii, mutta mitäpä väliä?
Uskomatonta.
"Kiintiösäännön rikkominen oli Kujalan tiedossa, kun hän hyväksyi työryhmän."
Emme rikkoneet lakia tahallamme, mutta täysin tietoisesti kuitenkin.
"Joskus näin joudutaan tekemään, vaikka kuinka yritettäisiin saada miehiä ja naisia. Ei tämä ole aivan ainutkertainen tapaus."
Jos vastaava olisi tapahtunut toisin päin, mikä meteli siitä olisikaan noussut? Ajatus ilmeisesti oli, ettei kukaan viitsisi nostaa meteliä miehiin kohdistuvasta sukupuolisyrjinnästä.
"Tasa-arvovaltuutetun toimistosta kerrotaan, että kiintiösäännöstä voidaan poiketa poikkeustapauksissa."
Tasa-arvovaltuutetun toimisto on ihmeen hanakasti aina mainostamassa näitä poikkeusmahdollisuuksia silloin kun on kyse miehiin kohdistuvasta sukupuolisyrjinnästä. Kun naisia syrjitään, on toinen ääni kellossa.
"En hoksannut tarkistaa ja varmistaa, että asia olisi perusteltu päätöksessä. Siitä otan nöyränä moitteet vastaan, Kujala sanoo."
Syrjiä saa siis ihan vapaasti, kunhan vain muistaa kirjata perustelut ylös. Tämä selvä. Muotoseikkojen noudattaminen on tärkeämpää kuin periaatteiden tai arvojen.
"Kun ministeriön laatima selvitys aikanaan valmistuu, laatii tasa-arvovaltuutettu kannanoton asiasta – Meillä ei ole enempää toimivaltaa kuin antaa kannanotto. Emme voi esimerkiksi vaatia muutosta kokoonpanoon."
Kuka tämän pelleilyn lopulta maksaa? Ihan turhaa byrokratiaa, joka ei johda mihinkään.
”Oikeusministeriön Kujala pitää epätodennäköisenä, että työryhmän jäseniä ryhdyttäisiin vaihtamaan.
– Päätös on lainvoimainen ja luulen, ettei näitä voi jälkikäteen muuttaa."
Mistä vetoa, että muutosvalmiutta löytyisi, jos naisedustusta pitäisi lisätä?
http://www.savonsanomat.fi/kotimaa/Tasa-arvovaltuutettu-selvitt%C3%A4%C3%A4-ministeri%C3%B6n-ty%C3%B6ryhm%C3%A4n-kokoonpanoa-15-naista-yksi-mies/952799
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tasa-arvovaltuutettu. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. maaliskuuta 2017
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Huonoista häirintäkampanjoista enemmän haittaa kuin hyötyä
Suomalaiset viranomaiset ovat ryhtyneet kampanjoimaan seksuaalista
häirintää vastaan. Hieno ajatus hukkuu ikävästi heikkoon ja yksipuoliseen
toteutukseen.
Sisäministeriön Right to Choose – kampanja jättää häirinnän miesuhrit
täysin huomiotta. Tasa-arvovaltuutetun vain muodollisesti
sukupuolineutraalin Ei meidän koulussa – kampanjan materiaalissa esitetään
suorastaan hyväksyttävänä tilanne, jossa tyttö hyökkää väkivaltaisesti
pojan kimppuun.
Molemmat kampanjat epäonnistuvat seksuaalisen häirinnän määrittelyssä.
Oikeusvaltiossa on oltava etukäteen tarkkaan tiedossa se, mikä on
kiellettyä. Niinpä määrittelyksi ei riitä se, että käytös on jonkun
mielestä ei-toivottua. Sehän on korkeintaan jälkikäteinen arvio
subjektiivisista tuntemuksista. Lähtökohtaisesti millainen katse, vitsi
tai flirttailu tahansa voi kampanjoiden mukaan olla häirintää.
Epämääräisyys lietsoo hysteriaa, mikä on haitaksi nuorten, etenkin
poikien, seksuaalisuuden tasapainoiselle kehitykselle positiiviseksi
voimavaraksi.
Voi myös kysyä, miksi viranomaiset eivät vaadi saman tien nollatoleranssia
kaikenlaiselle kiusaamiselle ja väkivaltaisuudelle?
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
_____________________
Helsingin Sanomat ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta

torstai 14. maaliskuuta 2013
Tasa-arvon arvosanasta (Karjalainen 14.3.2013)
Kuten Karjalaisen tiedesivujen (Karjalainen 11.3.2013)
artikkelissa todetaan, sukupuolten välinen tasa-arvo ei vieläkään toteudu
Suomessa. Miesten kohdalla tasa-arvotilanne on ala-arvoinen, sillä virallisen
tasa-arvoliturgian suojissa meillä on miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä
lakeja ja viranomaisia. Esimerkiksi
tasa-arvolaki syrjii miehiä, sillä ko. lain nimenomaisena tavoitteena on
erityisesti naisten aseman parantaminen. Miesten oikeuksien kannalta
olennaisimmat tasa-arvo-ongelmat on siinä tarkoituksellisesti sivuutettu.
Toisin kuin akatemiatutkija Johanna Kantola väittää, ei
naisten väkivaltaisuus ole Suomessa marginaalinen ilmiö. Euroopan Kriminaalipolitiikan Insituutin (HEUNI) tutkimuksessa selvisi vuonna 2010, että miehistä 16
prosenttia ja naisista 17 prosenttia on joutunut parisuhteessaan väkivallan
uhriksi. Törkeästä perheväkivallasta
noin puolet on naisten tekemää. Tasa-arvoeliitin pakkomielle vähätellä naisten
väkivaltaisuutta ja jättää väkivallan miesuhrit oman onnensa nojaan kertoo
karua kieltään siitä misandriasta ja tasa-arvon vastaisuudesta, joka rehottaa valtoimenaan
suomalaisessa ”tasa-arvo”politiikassa.
Valitettavasti artikkelissa sorrutaan taas kerran miesten ja
naisten keskimääräisten ansioiden vertailuun, mikä ei kerro mitään
samapalkkaisuuden toteutumisesta. Todellisuudessa samapalkkaisuus toteutuu
Suomessa melko hyvin, eikä palkkasyrjintää juuri esiinny. TANE:n Jukka Relander
nostaa hyvin esille miesnäkökulmaa, vaikka esimerkiksi syrjäytyminen ja
koulutuksen tasa-arvo-ongelmat jäävät hänen listaltaan.
Maanpuolustuksen
rinnastaminen vanhemmuuteen on kuitenkin absurdia, sillä vanhemmuus on
(periaatteessa ainakin) vapaaehtoinen valinta, mutta vain miehiä koskeva
asevelvollisuus on lakisääteinen pakko.
Sukupuolten välisessä tasa-arvossa Suomen arvosana on
miesten osalta 5. Hylätyn yläpuolelle arvosana nousee ainoastaan siksi, että
maassamme toimii aktiivinen ja sisukas miesasialiike.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n
puheenjohtaja
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Aliedustusongelma (Savon Sanomat 21.4.2012)
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on vaatinut kuudelta
yliopistolta tasa-arvosuunnitelmien kirjoittamista uusiksi (SS 18.4.).
Mäkinen vaatii yliopistoilta toimia mies-nais-asetelman
tasapainottamiseksi. Kärjistetysti sanottuna hän vaatii lisää
naisprofessoreita.
Miesten aliedustusta korkeakouluopiskelijoissa Mäkinen ei sitä vastoin vaadi korjattavaksi, vaikka se on vaikutuksiltaan epäilemättä kauaskantoisin tasa-arvo-ongelma. Se, ettei miesten osaamista saada täysimittaisesti hyödynnettyä, heikentää Suomen kilpailukykyä.
Miesten aliedustus ylläpitää suomalaisten työmarkkinoiden jyrkkää jakautumista miesten ja naisten aloihin.
Ongelman ydin muotoutuu jo perusopetuksessa, jossa poikien alisuorittaminen on kansainvälisesti verrattuna synkällä tasolla. On syytä edellyttää myös korkeakouluilta määrätietoisempaa toimintaa miesopiskelijoiden osuuden kasvattamiseksi.
Korkeakoulujen on kehitettävä opintojensa rakennetta, sisältöä ja opiskelijoiden sisäänottoa tämä tavoite mielessään. Valinnoissa voisi Mäkisen oppien mukaisesti jopa suosia tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajia.
Toivottavasti meillä on joskus tasa-arvovaltuutettu, jolta löytyisi kiinnostusta kantaa huolta molempien sukupuolten oikeuksista yhtä lailla.

lauantai 19. maaliskuuta 2011
Harhaanjohtava huoli (Keskisuomalainen 19.3.2011)
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen epäili (Ksml 13.3.2011), että sukupuolten väliset palkkaerot eivät tasoittuisi koskaan. Huoli on varsin omituinen, sillä useat tutkimukset ovat osoittaneet, että samapalkkaisuus toteutuu Suomessa nykyisin varsin hyvin. Samasta työstä saa saman palkan, olipa mies tai nainen. Palkkasyrjinnästä, varsinkaan missään laajamittaisessa muodossa, ei onneksi ole löytynyt mitään merkkejä.
Mäkisen huolessa on lopulta kyse vain tasa-arvoviranomaisten piintyneestä tavasta sekoittaa puurot ja vellit, palkka- ja ansiotaso, keskenään. Ihmisiä yritetään tietoisesti ja tarkoituksella johtaa harhaan, sillä sama-ansioisuudelle olisi huomattavasti vaikeampi löytää kannatusta kuin samapalkkaisuudelle. Jos nimittäin vaaditaan, että ansioiden tulee olla samat, vaikka työt eivät olekaan samoja tai samanarvoisia, ei samapalkkaisuus voi toteutua. Asioista on siis puhuttava rehellisesti niiden oikeilla nimillä.
Eduskuntavaalien lähestyessä puolueiden ja ehdokkaiden velvollisuutena on kertoa kansalaisille selvästi ja suoraan, onko niiden poliittisena tavoitteena samapalkkaisuuden vai sama-ansioisuuden toteuttaminen. Miesten tasa-arvo ry tukee vahvasti samapalkkaisuutta, mutta ei sama-ansioisuutta.
JUUSO ERNO
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Helsinki
http://www.ksml.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/harhaanjohtava-huoli/656248

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Leikittelyä tasa-arvolla (Länsiväylä 23.6.2010)
Seppo Korkmanin mukaan tasa-arvo on asia, jonka kanssa ei kannata leikkiä (Länsiväylä pääkirjoitus 13.6.2010).
Kunpa asia olisikin näin. Valitettavasti vain edes sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä varten palkatut viranomaiset eivät suhtaudu tasa-arvoon vakavasti silloin kun tasa-arvon toteuttaminen edellyttäisi miesten oikeuksien huomioimista tai edistämistä.
Hyvän esimerkin tästä tarjoaa tasa-arvovaltuutetun toiminta. Tasa-arvovaltuutettu hyväksyi viime vuonna Naisasialiitto Unionin päätöksen hakea juristipäivystäjikseen ainoastaan naisia sillä perusteella, että Naisasialiitto Unioni ilmoitti, ettei se usko miesjuristien kykenevän hoitamaan naisasiakkaiden asioita.
Miesten syrjintää rekrytoinnissa puolusteltiin myös sillä, että Naisasialiitto Unioni väitti siten pyrkivänsä edistämään sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista, eikä tasa-arvovaltuutettu löytänyt tästäkään selityksestä mitään vikaa.
Sukupuolisyrjintä rekrytoinnissa on siis tasa-arvovaltuutetun mielestä ihan hyväksyttävää, kunhan syrjintään syyllistyvä muistaa väittää edistävänsä tasa-arvoa syrjintää harjoittamalla. Työnhaussa harjoitettua sukupuolisyrjintää voi tasa-arvovaltuutetun mukaan ilmeisesti myös puolustella työnhakijaan kohdistuvalla seksistisellä vähättelyllä ja hakijan ammattitaidon kyseenalaistamisella.
Välttääkseen tasa-arvolaista kumpuavat valituskiistat jatkossa, Espoon kaupungin kannattaa epäilemättä ottaa omaan käyttöönsä nämä Naisasialiitto Unionin kehittämät ja tasa-arvovaltuutetun siunaamat selitykset.
Eihän Espoon kaupungilta voida vaatia yhtään sen suurempaa vakavuutta tasa-arvoasioissa kuin Naisasialiitto Unionilta tai tasa-arvovaltuutetultakaan.
Kuntatyönantajana Espoo voi tietysti aina vedota myös siihen, että miehet ovat selvästi aliedustettuja kunta-alan työntekijöiden joukossa.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
_______________________
Kirjoitus on vastaus Länsiväylä-lehden pääkirjoitukseen (13.6.2010):
Tasa-arvolailla ei kannata leikitellä

Tunnisteet:
Länsiväylä,
Naisasialiitto Unioni,
sukupuolisyrjintä,
tasa-arvovaltuutettu
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Mielipiteistä vastaa niiden esittäjä itse (Kaleva 6.9.2009)
Kalevan pääkirjoituksen (3.9.) mukaan Audin (entinen) myyntijohtaja Esko Kiesi olisi naisista esittämillään mielipiteillä häpäissyt ennen kaikkea miehet. Tätä ajatusta on mahdoton ymmärtää tai hyväksyä.
Miten minulle täysin tuntemattoman autokauppiaan esittämät henkilökohtaiset mielipiteet muka häpäisisivät minut? Minullahan on aivan omat, varsin toisenlaiset, mielipiteeni. Suomessa on tietääkseni ainakin vielä toistaiseksi voimassa mielipiteen- ja sananvapaus, joten on luonnollisesti selvää, että esitetyistä mielipiteistä vastaa vain niiden esittäjä itse, eikä mitään kollektiivista vastuuta, edes miesten kesken, ole olemassa.
Miksi tämä hyväksi ja oikeudenmukaiseksi havaittu linja ei kelpaa Kalevan päätoimitukselle?
Jos tässä kohussa joku on itsensä todella pahasti häpäissyt, niin ne tekopyhät ja kaksinaismoralistiset hurskastelijat, jotka ovat kovaan ääneen olleet tuomitsemassa Kiesin näkemykset, mutta jotka ovat vaienneet täysin esimerkiksi silloin, kun lupamaksuvaroilla pyöritettävä Yleisradio on lähettänyt viikosta toiseen törkeän seksististä, miehiä halventavaa radio-ohjelmaa.
Miksi tasa-arvoasioista vastaava ministeri Stefan Wallin, tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen, Yleisradion toimitusjohtaja Mikael Jungner taikka sanomalehti Kaleva eivät reagoineet mitenkään, kun toimittaja Anne Moilanen nimitteli Tulta munille -ohjelmassaan miehiä ”gorillasta seuraaviksi, yksiaivosoluisiksi viettiolioiksi”, väitti suomalaisten miesten tappavan puolisoitaan läjäpäin ja uhkaili väkivallalla niitä miehiä, jotka ovat rohjenneet nostaa esille miesten tasa-arvo-ongelmia?
Tai silloin, kun toimittaja Kirsi Virtanen ilmoitti, että hänen mielestään miesten aivot ovat kuin ”Pohjois-Korea pimennyksen aikaan”? Moilanen tai Virtanen eivät voi vetäytyä huumorin taakse piiloon, sillä sitä selitystä ei ole Kiesinkään kohdalla hyväksytty.
Ilmeisesti ministeri Wallinin, tasa-arvovaltuutettu Mäkisen, toimitusjohtaja Jungnerin ja sanomalehti Kalevan mielestä seksistisissä ja loukkaavissa mielipiteissä ei ole yhtään mitään vikaa, kunhan ne vain kohdistuvat miehiin. Mistään tasa-arvosta sukupuolten välillä ei voida Suomessa edes haaveilla niin kauan kuin tällaista kaksinaismoralismia ja selkärangattomuutta suvaitaan.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n pj. Helsinki

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)