Facebook-prikbord van Miesten tasa-arvo ry

Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste KKO. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. helmikuuta 2013

Selkärankaisia vastuunkantajia etsitään



Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo toivoo Suomeen lakia ympärileikkauksista (Sunnuntaisuomalainen 10.2.). Tällaiselle laille ei olisi mitään tarvetta, jos KKO olisi uskaltanut puolustaa puolustuskyvyttömän poikavauvan oikeuksia vuonna 2008 ja olisi tuominnut ei-lääketieteellisistä syistä tehtyyn ympärileikkaukseen syyllistyneet törkeästä pahoinpitelystä Suomen voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. KKO väisti vastuunsa tuomioistuimena sortumalla halpahintaiseen politikointiin ja asetti toiminnallaan uskottavuutensa kyseenalaiseksi. 

Korkeimmalle oikeudelle yhdenvertaisuus lain edessä, ihmis- ja perusoikeuksien sekä lasten oikeuksien kunnioittaminen ovat mitä ilmeisimmin vain merkityksettömiä juhlapuheiden korulauseita, eivät tuomioistuinten toimintaa ohjaavia keskeisiä periaatteita. Toivottavasti lainsäätäjiltä löytyy enemmän selkärankaa. Tilanne on nyt siis se, että ihmiset eivät Suomessa ole yhdenvertaisia lain edessä, vaan heidän asemansa riippuu heidän sukupuolestaan ja heidän kulttuurisesta ja uskonnollisesta taustastaan. Lainsäätäjien on viipymättä korjattava tämä epäkohta, joka uhkaa Suomen statusta länsimaisena oikeus- ja sivistysvaltiona. Lasten ei-lääketieteellisten ympärileikkausten yksiselitteisestä kriminalisoinnista on hyvä aloittaa. 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Keskisuomalainen ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Turhat ympärileikkaukset on kiellettävä (Aamulehti 15.2.2010)

Mikko Pulliainen aliarvioi Korkeimman oikeuden ympärileikkauspäätöksen merkityksen (AL 11.2.): oikeuslaitos ei ole vain hukannut logiikkaansa, vaan luonut Suomesta luokkayhteiskunnan, jossa ihmisen oikeudet riippuvat hänen sukupuolestaan ja hänen vanhempiensa uskonnollisesta vakaumuksesta.

Toisin sanoen, Korkein oikeus on päättänyt, etteivät juutalais- ja muslimiperheiden poikavauvat ole ihmisinä yhtä arvokkaita kuin muut. Voi hyvin kysyä, mitä virkaa on tällaisella oikeuslaitoksella, joka ei ilmeisestikään uskalla puolustaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perus- ja ihmisoikeuksia.

Mikään yllätys ei ole se, että tasa-arvoasioista vastuussa oleva Sosiaali- ja terveysministeriö ei puolusta näitä poikavauvoja, vaan päinvastoin tukee heidän pahoinpitelyjensä mahdollisimman sujuvaa järjestämistä. STM:ssä ei kerta kaikkiaan suostuta tajuamaan, että myös miehillä ja pojilla on oltava oikeus tasa- ja ihmisarvoon.

Suomessa onkin viipymättä ryhdyttävä toimiin uskonnollisista tai kulttuurisista syistä alaikäisille tehtävien ympärileikkausten kriminalisoimiseksi.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n pj.