Kesäinen sotilasfarssi

Miehiä sukupuolen perusteella syrjivän asevelvollisuusjärjestelmän puolustuspuheenvuorot (Aamulehti 23.7.[1]) ovat kaikessa irrationaalisuudessaan ja epäloogisuudessaan olleet oivaa kesäviihdettä. Kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä ei kuitenkaan saa olla mikään vitsi. Oikeusvaltion peruskivi on laki. Niin kauan kuin laissa hyväksytään sukupuolisyrjintä, on turha väittää, että tasa-arvoa todella tavoiteltaisiin. Siksi tasa-arvopolitiikan ykkösprioriteetiksi on ehdottomasti nostettava lainsäädännön muuttaminen sukupuolineutraaliksi.

Koko ikäluokkaa ei toki kannata pistää armeijaan, eihän niin toimita miestenkään kohdalla. Siviilipalvelus on keksitty, ja vapautuksia jaetaan eri syistä varsin monille. Järjestelmä on jo nyt käytännössä valikoiva. Valikoinnissa pitäisi vain keskittyä fyysiseen ja psyykkiseen soveltuvuuteen, ei sukupuoleen. Jos palvelus olisi taloudellisesti ja koulutuksellisesti palkitsevampi, motivoituneita suorittajia löytyisi tarpeeksi vapaaehtoisestikin. Se olisi paljon nykyistä kustannustehokkaampaa.

Samojen oikeuksien ja velvollisuuksien vaatiminen kaikille sukupuolesta riippumatta ei ole tasapäistämistä eikä fundamentalismia. Sitä on nykyisen tasa-arvopolitiikan keskiössä oleva kiintiökiihkoilu, jolla ei ole tasa-arvon kanssa mitään tekemistä. Vanhempainvapaiden käyttöön, yritysten johtoon tai eri ammatteihin yms. vaaditaan keinolla millä hyvänsä 50/50-sukupuolijakaumaa piittaamatta lainkaan ihmisten valinnanvapaudesta tai erilaisuudesta. Virkavaltaisen utopian tavoittelu tasa-arvon varjolla käy kaikille kalliimmaksi kuin yhdenvertaisuuden suominen vihdoin ja viimein myös miehille. 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

---

[1] http://www.aamulehti.fi/Paakirjoitukset/1194827878382/artikkeli/epatasa-arvoa+tasa-arvon+nimissa.html

Tasa-arvon arvosanasta (Karjalainen 14.3.2013)

Kuten Karjalaisen tiedesivujen (Karjalainen 11.3.2013) artikkelissa todetaan, sukupuolten välinen tasa-arvo ei vieläkään toteudu Suomessa. Miesten kohdalla tasa-arvotilanne on ala-arvoinen, sillä virallisen tasa-arvoliturgian suojissa meillä on miehiä sukupuolen perusteella syrjiviä lakeja ja viranomaisia.  Esimerkiksi tasa-arvolaki syrjii miehiä, sillä ko. lain nimenomaisena tavoitteena on erityisesti naisten aseman parantaminen. Miesten oikeuksien kannalta olennaisimmat tasa-arvo-ongelmat on siinä tarkoituksellisesti sivuutettu. 

Toisin kuin akatemiatutkija Johanna Kantola väittää, ei naisten väkivaltaisuus ole Suomessa marginaalinen ilmiö. Euroopan Kriminaalipolitiikan Insituutin (HEUNI) tutkimuksessa selvisi vuonna 2010, että miehistä 16 prosenttia ja naisista 17 prosenttia on joutunut parisuhteessaan väkivallan uhriksi.  Törkeästä perheväkivallasta noin puolet on naisten tekemää. Tasa-arvoeliitin pakkomielle vähätellä naisten väkivaltaisuutta ja jättää väkivallan miesuhrit oman onnensa nojaan kertoo karua kieltään siitä misandriasta ja tasa-arvon vastaisuudesta, joka rehottaa valtoimenaan suomalaisessa ”tasa-arvo”politiikassa.

Valitettavasti artikkelissa sorrutaan taas kerran miesten ja naisten keskimääräisten ansioiden vertailuun, mikä ei kerro mitään samapalkkaisuuden toteutumisesta. Todellisuudessa samapalkkaisuus toteutuu Suomessa melko hyvin, eikä palkkasyrjintää juuri esiinny. TANE:n Jukka Relander nostaa hyvin esille miesnäkökulmaa, vaikka esimerkiksi syrjäytyminen ja koulutuksen tasa-arvo-ongelmat jäävät hänen listaltaan. 

Maanpuolustuksen rinnastaminen vanhemmuuteen on kuitenkin absurdia, sillä vanhemmuus on (periaatteessa ainakin) vapaaehtoinen valinta, mutta vain miehiä koskeva asevelvollisuus on lakisääteinen pakko. 

Sukupuolten välisessä tasa-arvossa Suomen arvosana on miesten osalta 5. Hylätyn yläpuolelle arvosana nousee ainoastaan siksi, että maassamme toimii aktiivinen ja sisukas miesasialiike. 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Pari kysymystä Ylioppilaslehdelle

Ylioppilaslehti on päättänyt näyttävästi protestoida Pörssiklubia vastaan (1.2.), koska Pörssiklubi ei hyväksy jäsenikseen naisia.

Koska olette ryhtymässä vastaaviin iskuihin Naisasialiitto Unionia, poliittisia naisjärjestöjä, Tyttöjen Taloja ja vaikkapa niitä lukemattomia vain naisille avoimia kuntosaleja vastaan? Vai aiotteko olla avoimesti tekopyhiä kaksinaismoralisteja?

On suorastaan koomista, millainen numero Suomen ainoasta (?) vain miehille avoimesta kerhosta on saatu aikaiseksi, kun samaan aikaan erilaiset miehiltä suljetut tilat ja yhteisöt ovat lisääntyneet kuin sienet sateella. Usein vieläpä "tasa-arvon" nimissä.

Voisi kenties ajatella, että yhdistymisvapaus antaisi ihmisille mahdollisuuksia perustaa sellaisia yhdistyksiä, joita he katsovat tarvitsevansa. Jos joku haluaa kokoontua ensisijaisesti, tai jopa pelkästään, mies- tai naisporukalla, niin mitäpä siitä. Mitä se on meiltä muilta pois? Ainahan voi perustaa oman, kilpailevan yhdistyksen. Miesnäkökulmasta oikeastaan vain valtiovallan erilainen suhtautuminen mies- ja naisasiajärjestöjen tukemiseen ja kuuntelemiseen sekä kuntien selvästi nihkeämpi suhtautuminen poika- kuin tyttötyöhön, ovat todellisia tasa-arvo-ongelmia.

Tasa-arvon edistämisen kannalta olennaisinta olisi epäilemättä tarttua sellaisiin suuriin tasa-arvo-ongelmiin kuin puoli-yleiseen asevelvollisuuteen, eroisien heikkoon asemaan tai miesten aliedustukseen korkeakoulutuksessa. Niihin puuttuminen on kuitenkin haastavampaa, sillä nämä ongelmat ovat usein monisyisiä ja vaikeasti ratkaistavia. Helpompaa on siis jättää ne huomiotta, kuten suomalaisessa mediassa on pitkälti ja onnistuneesti tehty tähänkin asti. 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Ylioppilaslehti ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta

Rillit huurussa?

Puolustusministeri Stefan Wallinin mukaan Jehovan todistajien vapauttaminen asevelvollisuudesta heidän uskonnollisen vakaumuksensa perusteella ei ole oikeudenmukaista (HS A6 3.11.). On hienoa, että maamme poliittisessa johdossa on vihdoin ja viimein havahduttu nykyisen asevelvollisuusjärjestelmämme epätasa-arvoisuuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen.

Sääli vain, että ministeri Wallin ei edelleenkään osaa, halua tai uskalla viedä ajatustaan loogiseen loppuunsa. Yksinomaan miehiin kohdistuva asevelvollisuus on maastopukuinen virtahepo kansakuntamme olohuoneessa. Ehkäpä entisen tasa-arvoministerin kannattaisi puhdistaa sukupuolisilmälasinsa tämän valtaisan sokean pisteen poistamiseksi?

_____________________________

Helsingin Sanomat ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta.

Siilasmaan ryhmä unohti tasa-arvon (Helsingin Sanomat 02.10.2010)

Risto Siilasmaan johtama selvitysryhmä pitää nykyistä, vain miehiä koskevaa, asevelvollisuutta parhaana maanpuolustusratkaisuna Suomelle (HS Kotimaa 29. 9.). On yllätyksetöntä, että Siilasmaan selvitysryhmä asettuu raportissaan miehiin kohdistuvan lainsäädännöllisen sukupuolisyrjinnän puolelle, tasa-arvoa vastaan.

Päättäjät pitävät tunnetusti tasa-arvon edistämisvelvoitetta pelkkänä vitsinä, varsinkin silloin, kun sen toteuttaminen edellyttäisi konkreettisia toimia miesten aseman parantamiseksi.

Samassa hengessä olisi epäilemättä syytä pohtia yhden lisääänen myöntämistä jokaiselle asevelvollisuutensa suorittaneelle miehelle vaaleissa. Olisihan kohtuullista, että suuremmista velvollisuuksista seuraisivat suuremmat oikeudet, etenkin kun asevelvollisten odotetaan olevan tarvittaessa valmiita uhraamaan henkensä heitä syrjivän isänmaan puolesta.

Tietenkin tällainen järjestely olisi naisia sukupuolen perusteella syrjivä, mutta eihän tasa-arvon toteutumisella ole poliittisen eliitin mielestä mitään väliä. Tuorein todiste tästä ajattelutavasta on Siilasmaan selvitysryhmän raportti.

Jos Suomen maanpuolustuskyvystä ollaan vakavissaan kiinnostuneita, varusmiehiä olisi kohdeltava ihmisinä ja puolustusvoimien arvokkaimpana voimavarana eikä tykinruokana tai orjatyövoimana. Tässä suhteessa raportti sisältää lupauksia paremmasta.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Tasa-arvoa vai kaksinaismoralismia? (Kainuun Sanomat 20.5.2010)

Pirkko Keskinen kritisoi kolumnissaan (Kainuun Sanomat 14.5.) kovasanaisesti espoolaisen miesaktivistin Jarmo Liuksen tasa-arvonäkemyksiä (Helsingin Sanomat 13.5). Keskisen kritiikki edustaa yksipuolisen naiskeskeistä ja pohjimmiltaan miesvihamielistä ajattelua perinteisimmillään.

Tietenkin miehet voivat omaksua terveellisemmät elämäntavat, opiskella ahkerammin tai viettää enemmän aikaa lastensa kanssa. Jokainen on oman onnensa seppä, ja sitä saa, mitä tilaa.

Mutta ihan yhtä lailla naiset voivat hakeutua kovapalkkaisempiin töihin, panostaa enemmän uraansa ja sallia isille tasa-arvoisemman aseman perheessä (myös eron jälkeen).

Naisille ei vain ole suomalaisessa tasa-arvokeskustelussa tällaisia vaatimuslistoja pahemmin esitetty. Ei varsinkaan naisjärjestöjen tai niin sanottujen tasa-arvoviranomaisten toimesta. Siinä missä miehiä yhä edelleen vaaditaan ottamaan itseään niskasta kiinni ja kantamaan vastuu valinnoistaan, odotetaan koko yhteiskunnan, miehet mukaan luettuina, automaattisesti tukevan ja auttavan naisia kaikessa. Tämä on kaksinaismoralismia pahimmillaan. Sitä paitsi, naisten esittäminen täysin avuttomina uhreina, joista ei muka olisi oman onnensa sepiksi ja miesten veroisiksi vastuunkantajiksi, on seksististä naisten vähättelyä.

On selvää, että sen enempää naisten kuin miestenkään tasa-arvo-ongelmat eivät ole vain seurausta yksilötason valinnoista. Ongelmia luovat ja ylläpitävät myös rakenteet: sukupuoliin kohdistuvat rooliodotukset, lainsäädäntö ja viranomaisten toiminta. Miehiin kohdistuva rooliodotus uraorientoituneesta ja valittamatta puurtavasta perheen elättäjästä, vain miehiin kohdistuva asevelvollisuus ja hätäkeskuspäivystäjän välinpitämättömyys perheväkivallasta kärsivää isää kohtaan ovat esimerkkejä näistä epätasa-arvoa tuottavista rakenteista.

Koska sosiaali- ja terveysministeriö, opetusministeriö tai muutkaan viranomaisorganisaatiot eivät ole tehneet yhtään mitään näiden miehiä syrjivien rakenteiden purkamiseksi, vaikka se on niiden lakisäätäinen velvollisuus, on Lius täysin oikeassa arvostellessaan niitä miesten hyvinvoinnin ja tasa-arvo-ongelmien unohtamisesta. Miksi miesten pitäisi alistua toisen luokan kansalaisen osaan enää yhtään pidempään?

En tiedä, miksi Pirkko Keskinen suhtautuu niin negatiivisesti miesaktivistien ponnisteluihin tasa-arvon edistämiseksi. Eikö olisi lopulta myös naisten kannalta parempi, jos miehillä menisi paremmin, jos molemmilla sukupuolilla olisi samat oikeudet ja velvollisuudet ja jos molemmat sukupuolet puhaltaisivat yhteen hiileen?

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Mielipidekirjoitus on vastaus tähän Kainuun Sanomien kolumniin:

Miehet puuttukoot itse pahoinvointiinsa

Miesasiaa (Satakunnan Kansa 16.2.2010)

On valitettavaa, että jotkut naisasianaiset kokevat miesten oikeuksien ja ongelmien esille nostamisen uhkaksi (Satakunnan Kansan Sunnuntai-liite 31.1.). Ihmetellä sopii, miksi miehet eivät saisi pyrkiä asemansa parantamiseen, ihan siinä missä naisetkin.

Monet miesten tasa-arvo-ongelmista, kuten lakiin kirjattu "puoliyleinen" asevelvollisuus, ovat tasa-arvo-ongelmista niitä vakavimpia, sillä niissä sukupuolisyrjintä tapahtuu viranomaisten toimesta tai tuella.

Miesasialiikkeen tarkoituksena ei silti ole kilpailla siitä, kenen asema on huonompi, naisten vai miesten, vaan tavoitteena on luoda Suomeen miehetkin huomioiva tasa-arvopolitiikka.

Väkivaltakeskustelussa miesasialiike on huolissaan siitä, että Suomessa hyväksytään vähintäänkin hiljaisesti miehiin kohdistuva väkivalta. Naisten väkivaltaisuuden lakaisemista maton alle piiloon ei myöskään voi pitää hyväksyttävänä. Jos naisiin kohdistuvaa väkivaltaa halutaan oikeasti vähentää, on samalla myös miehiin ja lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustettava aktiivisin toimin. Vain siten voidaan tehokkaasti estää väkivallan kierteen syntyminen.

Palkkavertailuja tehtäessä on huomioitava mm. tehty työaika ja työtehtävien laatu. Työmarkkinat jakautuvat Suomessa melko jyrkästi naisten ja miesten aloihin. Tämän tilanteen muuttamiseksi on panostettava erityisesti koulutukselliseen tasa-arvoon: pojista on koulutettava menestyjiä, ei syrjäytyjiä. Poikien potentiaalin nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen auttaisi koko yhteiskuntaa, naisiakin.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Tasa-arvoon on vielä pitkä matka, ministeri Wallin!

Tasa-arvoministeri Stefan Wallin toteaa aivan oikein, että sukupuolten välisen tasa-arvon tulisi näkyä myös erotilanteissa (HS 8.11.). Ilahduttavaa on havaita, että sosiaali- ja terveysministeriö on viimein huomioinut Miesten tasa-arvo ry:n vaatimuksen sosiaaliviranomaisille järjestettävästä tasa-arvokoulutuksesta.

Ministeri Wallin on oikeassa todetessaan, että Suomessa on harjoitettava sellaista tasa-arvopolitiikkaa, jossa niin naiset kuin miehetkin nähdään tärkeiksi, ja että molempien sukupuolten on koettava tasa-arvotyö mielekkääksi.

Valitettavasti hallitus on tasa-arvo-ohjelmassaan unohtanut miesnäkökulman. Sekä nais-, että miesnäkökulman havaitsevien sukupuolisilmälasien sijasta käytössä on vain naisasiamonokkeli. Ministeri Wallinin esiin nostamat samapalkkaisuus, työelämän
segregaatio ja väkivalta ovat todellisuudessa kysymyksiä, jotka koskevat molempia sukupuolia.

Samapalkkaisuus toteutuu jo tutkimusten mukaan varsin hyvin työtehtävien tasolla (naisen euro on laskutavasta riippuen 96 - 104 senttiä). Sitä on edistettävä tavalla, joka turvaa palkkauksen kannustavuuden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden.

Sukupuolten välisen ammatillisen segregaation vähentäminen edellyttää sitä, että poikien koulumenestyksen parantamiseen kiinnitetään enemmän huomiota ja että miesten osuutta korkeakouluopiskelijoista nostetaan. Naisiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi on otettava huomioon myös miehiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta, sillä väkivalta on tutkitusti vuorovaikutus- ja perhetason ilmiö, joka siirtyy sukupolvelta toiselle.

Nykyisessä tasa-arvo-ohjelmassa miehiä ja heidän hyvinvointiaan ei pidetä samassa arvossa kuin naisia ja naisten hyvinvointia. Yhdenvertaisuus sukupuolesta riippumatta on uhanalainen jopa perusihmisoikeuksien osalta; oikeusministeri Tuija Brax (HS 31.10.) on asettunut puolustamaan poikavauvojen sukupuolielinten rituaalista silpomista.

Tasa-arvoministeri Wallin toteaa kyllä miesten kärsivän mm. asunnottomuudesta, syrjäytymisestä ja lyhyemmästä eliniästä, mutta mitä hallitus ja tasa-arvoviranomaiset aikovat konkreettisesti tehdä miesten aseman parantamiseksi.

Ikävä kyllä, ministeri Wallin ei vaikuta olevan tietoinen edes etävanhempien, joista suurin osa on isiä, erittäin heikosta asemasta. Isyyden vähäisempää arvostusta kuvaa hyvin se, että äitienpäivänä ansioituneet äidit ovat mitalisateessa, mutta isänpäivänä jaetaan vain Vuoden Isä - palkinto.

Ministeri Wallin kirjoittaa: "Pidän itse tasa-arvopoliittisesti tärkeänä, että kaikilla on aito mahdollisuus tehdä elämässään sukupuolen rajoittamatta itseään koskevia valintoja." Aiemmin ministeri Wallin on kuitenkin puolustanut vain miehiin kohdistuvaa asevelvollisuutta (HS 28.4.). Tämäkin esimerkki korostaa, että miesten tasa-arvointressit on selkeästi kirjattava ohjelmallisiin asiakirjoihin.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Helsingin Sanomat ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta, joka oli vastaus tasa-arvoministeri Stefan Wallinin Sunnuntaidebatti-kirjoitukseen (HS 8.11.2009):

"Sukupuolten tasa-arvon tulisi näkyä myös eroissa"

Asepalvelus pitää muuttaa tasa-arvoiseksi (HS 1.5.2009)

Tasa-arvoministeri Stefan Wallin kertoi (HS 28.4.2009), ettei hän aio tehdä mitään asevelvollisuuden tasa-arvoistamiseksi. Palkka-armeija tulisi liian kalliiksi, ja nykyinen järjestelmä on hänen mukaansa "paras tiedossa olevista".

Toki on halvempaa teettää asevelvollisuus miehillä ilmaisena pakkotyönä kuin maksaa siitä riittävä korvaus. Samalla logiikalla mikä tahansa julkishyödyllinen työ olisi halvinta teettää pakkotyönä. Sukupuolisyrjintään perustuva järjestelmä ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen.

Maanpuolustuksen tärkeyden korostaminen ei voi oikeuttaa tasa-arvon sivuuttamista. Uskottava maanpuolustus voidaan järjestää myös ilman sukupuolisyrjintää.

Tasa-arvoa ei voi sivuuttaa myöskään sillä perustelulla, että miesten asevelvollisuudella on laaja kannatus. Tasa-arvo ei ole mikään huutoäänestys – myös lainsäädännön on oltava tasa-arvoinen.

Tasa-arvon on koskettava myös niitä elämänalueita, joilla miesten asema on naisten asemaa huonompi. Mitään niin räikeää epätasa-arvoisuutta ei Suomessa ole kuin vain miehille pakollinen asevelvollisuus. Voidaankin kysyä, mitä käyttöä on tasa-arvoministerillä, joka ei hoida tehtäviään.

JUUSO ERNO

puheenjohtaja Miesten tasa-arvo -yhdistys



Mielipidekirjoitus oli vastaus tähän lehtijuttuun (HS 27. 4. 2009):



"Tasa-arvoministeri ei halua puuttua vain miehiä koskevaan asevelvollisuuteen

Myöskään puolustusministeri ei näe nykymallissa tasa-arvo-ongelmaa

Tasa-arvoministeri Stefan Wallin (r) ymmärtää, ettei "tietenkään kaikkien mielestä voi tuntua tasa-arvoiselta, jos jokin velvollisuus koskee vain toista sukupuolta". Wallin ei kuitenkaan halua puuttua nykyjärjestelmään.

"Mikä olisi vaihtoehto? Tämä vaatii kokonaisvaltaisen lähestymistavan. Olen pohtinut tätä paitsi tasa-arvoministerinä myös reservin kapteenina, ja nykyinen järjestelmä on paras tiedossa olevista."Armeijan sisäänottomääriä ja reserviä ei tarvitse laajentaa molempiin sukupuoliin, palkka-armeija ei sovellu Suomeen ja olisi kallis, ja täysin vapaaehtoisesti ei voida järjestää uskottavaa puolustusta, Wallin luettelee perusteluja. "Maan turvallisuus ja valtion menojen kattaminen eivät voi milloinkaan pohjautua vapaaehtoisuuteen. Valtio vaatii verojen maksua kaikilta ja asevelvollisuutta miehiltä."

Eduskunnan tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok) ei myöskään näe miesten syrjintää ongelmana: "Turha tehdä tästä tasa-arvokysymystä, maanpuolustus on tärkeämpää."

Puolustusministeri Jyri Häkämies (kok) on samoilla linjoilla: "En ole havainnut laajaa kannatusta tasa-arvonäkökulmalle, joten nykymallin pohjalta mennään."

Ministerit Häkämies ja Wallin olisivat valmiita ainoastaan kohdistamaan kutsuntakirjeet myös naisille, jolloin naiset saisivat paremmin tietoja armeijavaihtoehdosta. Palvelukseen astuminen olisi edelleen vapaaehtoista.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk) katsoo asiaa käytännölliseltä kannalta:"Puolustusvoimilla ei ole fasiliteettiä kouluttaa koko tyttöjen ikäluokkaa, se vaatisi mittavat organisoinnit. Miesten asevelvollisuudelle puolestaan on vahva kansalaisten ja poliitikkojen tuki." Korkeaoja myöntää nykymallin epätasa-arvoiseksi, mutta muistuttaa, ettei sitä ole todettu perustuslain vastaiseksi.

Naisasialiitto Unionin puheenjohtaja Henna Leppämäki pitää miesten asevelvollisuutta tasa-arvo-ongelmana. "Siinä naiset ja miehet eivät ole lain edessä tasa-arvoisia.""Unioni ei kuitenkaan lähde ensimmäisenä vaatimaan yleisen asevelvollisuuden poistamista, vaan toivoisin, että miehet itse tarttuisivat tähän. Meiltä kyllä tulee tukea.

"Naisjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Leena Ruusuvuori sanoo, että asevelvollisuudessa voi olla tasa-arvo-ongelmaa. Aikanaan naisten vapaaehtoistakin palvelusta vastustanut Ruusuvuori on kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi ensin saada itse armeija tasa-arvoisemmaksi ja vasta sen jälkeen pohtia yleisen asevelvollisuuden tilannetta.

Myös naista syrjivää

Asevelvollisuuden suorittaminen viivästyttää opintojen aloittamista sekä ura- ja palkkakehitystä. Puolustusvoimien mukaan armeija-aika maksaa varusmiehelle itselleen noin 10 000 euroa vuodessa.

Väitöskirjansa puolustusvoimista ja sukupuolesta tehnyt tutkija Teemu Tallberg sanoo, armeija on keskeinen miesten epätasa-arvoa ylläpitävä instituutio. Sama järjestelmä kuitenkin syrjii myös naisia, koska koko turvallisuusala on hyvin sukupuolittunut. Armeijan kautta miesvaltaisuus leviää poliisiin, rajavalvontaan ja tulliin. Myös työhönotossa saatetaan suosia armeijan käynyttä.

"Lisäksi armeija pitää yllä sukupuolittuneita käsityksiä organisoinnista ja johtamisesta. Voidaan myös kysyä, pitääkö puhe 'kansanarmeijasta' ja 'kansalaisvelvollisuuksista' yllä sukupuolittuneita käsityksiä kansalaisuudesta ja demokratiasta,", Tallberg huomauttaa."