Sukupuolisyrjintää isänpäivän kunniaksi

Noin vuosi sitten Iltalehti uutisoi näyttävästi, kuinka epätasa-arvoisesti ansioituneita isiä ja äitejä meillä valtiovallan toimesta muistetaan: ("Äidit vastaan isät: 37-3").

Tuolloin asiaan luvattiin viranomaisten toimesta paneutua, ja ministeri Maria Guzenina-Richardson totesi, että oma aikamme kaipaa vahvaa merkkiä isyyden arvostuksesta, joten tasa-arvon pitäisi hänen mielestään toteutua ansioituneiden isien ja äitien palkitsemisessa (”Ministeri palkinnoista: asiaa pohdittava”).

No, nyt vuotta myöhemmin saatamme todeta, että mikään ei ole muuttunut. Epäkohdan korjaamiseksi ei ole pistetty tikkua ristiin ("Isyyden monet kasvot - Vuoden Isä -palkinnot kolmelle isälle").

Äitienpäivänä palkittiin tänä vuonna 33 ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleilla kultaristein. Mitalit jakoi Suomen tasavallan presidentti henkilökohtaisesti (”Tänään on äitienpäivä - 33 äitiä palkittiin kasvatustyöstään”).

Eli luvut ovat nyt: 33-3. Tämäkö on tasa-arvoa?

Mistään tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, saati isyyden arvostuksen nostamisesta, ei voi paljon puhua, niin kauan kuin valtiovalta vuodesta toiseen kohtelee isiä toisen luokan vanhempina. Lisäksi näistä ”Vuoden Isä” – titteleistä tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen kauneuskilpailu tai tosi-tv-sarja. Mielikuvituksetonta, muovista ja halpaa (sellainen ”Vuoden Isä – ehkäpä kahdenkin” – fiilis). Palkittujen isien ansioita vallitseva palkitsemiskäytäntö ei suinkaan vähennä, pikemminkin päinvastoin, mutta yleisellä tasolla sitä voi pitää suoranaisena loukkauksena suomalaisia isiä kohtaan. Eikö meiltä muka löydy ansioituneita isiä ihan siinä missä äitejäkin?

Epäilemättä Vuoden Isä – palkinnon saajat osaavat arvostaa tällaistakin huomionosoitusta, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko ministeriön toimesta pari kappaletta tökeröitä titteleitä, vai jakaako valtion päämies virallisen ritarikunnan mitaleja kahmalokaupalla ja henkilökohtaisesti. Isänpäivän vietossa ei toki tarvitse kopioida pilkuntarkasti äitienpäivän vieton perinteitä, mutta valtiovallan jakamien tunnustusten on oltava samaa tasoa niin laadun kuin lukumääränkin suhteen.

Miesten tasa-arvo-ongelmien rankinglistalla tämä syrjintä ei todennäköisesti mahdu edes top 100 -listalle. Siitä huolimatta näennäisesti pienillä, mutta symbolisesti tärkeillä ratkaisuilla on kauaskantoiset ja syvät vaikutukset. Nyt valtiovallan viesti on täysin selvä: isät eivät ole yhtä tärkeitä, ansioituneita ja arvokkaita kuin äidit. Tämä ei tule yllätyksenä niille lukuisille isille, joiden yhteys lapsiinsa on Suomen viranomaisten suosiollisella avustuksella katkaistu. He ovat saaneet kirjaimellisesti taistella isyytensä puolesta sosiaaliviranomaisia, tuomioistuimia ja muita valtakoneiston rattaita vastaan. Heitä ei totisesti meillä palkita, eipä heitä edes kuunnella. Heidän osansa on vain niittää Suomen valtion tasa-arvopoliittisen linjan, jota tämä palkitsemiskäytäntö niin osuvasti ilmentää, katkera sato.

Sitä paitsi, jos näin selkeää, pientä ja helposti korjattavaa ongelmaa ei saada ratkaistua, miten voidaan suoriutua paljon suuremmista ja monimutkaisemmista haasteista? Tietysti on niin, että tuloksia on vaikea saavuttaa, jos mitään ei edes yritetä tehdä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei ongelmaa ole haluttu ratkaista. Isiä halutaan syrjiä.

Tässä meillä on taas kerran konkreettinen osoitus siitä, miten tasa-arvo ei todellisuudessa koske miehiä, tai isiä, lainkaan. Kaiken huipentaa se, että palkitsemisesta vastaa tasa-arvoasioista vastaava ministeriö STM, jonka tasa-arvo-ohjelmissa niin usein korostetaan isyyden merkityksen nostamista. Käytäntö on vain aivan toista. Yksi selitys saattaa löytyä STM:n tasa-arvoyksikön kokoonpanosta: sieltä ei löydy ainuttakaan miestä.

Kohti tasa-arvoisempaa vanhemmuutta (Iltalehti 12.11.2011

Iltalehti (9.11.) kertoi, että tasa-arvo ei toteudu ansioituneiden isien ja äitien palkitsemisessa. Miesten tasa-arvo ry vaatii tilanteen korjaamista. Isät tekevät paljon arvokasta, mutta liian usein huomiotta jäävää, työtä perheidensä eteen, eikä hyvän isäsuhteen merkitystä lasten kehitykselle voi ylikorostaa. Tasa-arvoisemman vanhemmuuden edistäminen edellyttää sitä, että valtiovalta osoittaa arvostavansa isiä yhtä paljon kuin äitejäkin.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Hyvää isänpäivää? (lähetetty Helsingin Sanomiin 16.11.2010, ei julkaistu)

Isänpäivää juhlistettiin viime NYT-liittessä (12.11) varsin perinteisin menoin. Tarkoitushakuisen kyselyn perusteella leimattiin suomalaiset isät kelvottomiksi juopoiksi. Stereotyyppisesti isät jaettiin kahteen kastiin, välinpitämättömiin uraisiin ja ihaniin pehmoisiin, mutta jutussa painottuivat vahvasti negatiiviset luonnehdinnat kaikkia isiä koskien. Ilmeisesti isä ei voi yhtä aikaa luoda uraa, olla jämäkkä kasvattaja ja osallistua lastensa elämään. On mahdotonta edes kuvitella, että äitienpäivän kunniaksi patistettaisiin äitejä ahtaaseen pehmoäidin rooliin tai että äideistä maalattaisiin yhtä vastenmielinen kuva.

Ei tietenkään ole ihme, ettei isyyttä arvosteta mediassa, kun viranomaisetkaan eivät sitä arvosta. Isänpäivä, toisin kuin äitienpäivä, ei ole virallinen liputuspäivä. Vuodesta 2006 alkaen sosiaali- ja terveysministeriö on palkinnut Vuoden isän, mutta tasavallan presidentti jakaa ansioituneille äideille kahmalokaupalla oikeita kunniamerkkejä vuodesta toiseen.

Näiden pienten, mutta symbolisesti tärkeiden, tasa-arvo-ongelmien lisäksi isät kohtaavat sukupuolisyrjintää huoltajuuskiistoissa, elatusmaksupäätöksissä, perheväkivaltatilanteissa ja etävanhemman ala-arvoisessa asemassa. Vaikka näistä ongelmista on puhuttu ja kirjoitettu vuosikymmenten ajan, ei niiden ratkaisemiseksi edelleenkään suunnitella mitään konkreettista ns. tasa-arvoviranomaisten toimesta.

Toivottavasti Vasemmistoliiton kansanedustajan Kari Uotilan esitys isyyslain ja tasa-arvolain modernisoinnista saa niin paljon tuulta purjeisiinsa, että jo ensi vaalikaudella voitaisiin edetä sanoista tekoihin. Tarvetta tällaiselle uudistukselle totisesti on.