Facebook-prikbord van Miesten tasa-arvo ry

maanantai 12. marraskuuta 2012

Sukupuolisyrjintää isänpäivän kunniaksi

Noin vuosi sitten Iltalehti uutisoi näyttävästi, kuinka epätasa-arvoisesti ansioituneita isiä ja äitejä meillä valtiovallan toimesta muistetaan: ("Äidit vastaan isät: 37-3").

Tuolloin asiaan luvattiin viranomaisten toimesta paneutua, ja ministeri Maria Guzenina-Richardson totesi, että oma aikamme kaipaa vahvaa merkkiä isyyden arvostuksesta, joten tasa-arvon pitäisi hänen mielestään toteutua ansioituneiden isien ja äitien palkitsemisessa (”Ministeri palkinnoista: asiaa pohdittava”).

No, nyt vuotta myöhemmin saatamme todeta, että mikään ei ole muuttunut. Epäkohdan korjaamiseksi ei ole pistetty tikkua ristiin ("Isyyden monet kasvot - Vuoden Isä -palkinnot kolmelle isälle").

Äitienpäivänä palkittiin tänä vuonna 33 ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleilla kultaristein. Mitalit jakoi Suomen tasavallan presidentti henkilökohtaisesti (”Tänään on äitienpäivä - 33 äitiä palkittiin kasvatustyöstään”).

Eli luvut ovat nyt: 33-3. Tämäkö on tasa-arvoa?

Mistään tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, saati isyyden arvostuksen nostamisesta, ei voi paljon puhua, niin kauan kuin valtiovalta vuodesta toiseen kohtelee isiä toisen luokan vanhempina. Lisäksi näistä ”Vuoden Isä” – titteleistä tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen kauneuskilpailu tai tosi-tv-sarja. Mielikuvituksetonta, muovista ja halpaa (sellainen ”Vuoden Isä – ehkäpä kahdenkin” – fiilis). Palkittujen isien ansioita vallitseva palkitsemiskäytäntö ei suinkaan vähennä, pikemminkin päinvastoin, mutta yleisellä tasolla sitä voi pitää suoranaisena loukkauksena suomalaisia isiä kohtaan. Eikö meiltä muka löydy ansioituneita isiä ihan siinä missä äitejäkin?

Epäilemättä Vuoden Isä – palkinnon saajat osaavat arvostaa tällaistakin huomionosoitusta, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko ministeriön toimesta pari kappaletta tökeröitä titteleitä, vai jakaako valtion päämies virallisen ritarikunnan mitaleja kahmalokaupalla ja henkilökohtaisesti. Isänpäivän vietossa ei toki tarvitse kopioida pilkuntarkasti äitienpäivän vieton perinteitä, mutta valtiovallan jakamien tunnustusten on oltava samaa tasoa niin laadun kuin lukumääränkin suhteen.

Miesten tasa-arvo-ongelmien rankinglistalla tämä syrjintä ei todennäköisesti mahdu edes top 100 -listalle. Siitä huolimatta näennäisesti pienillä, mutta symbolisesti tärkeillä ratkaisuilla on kauaskantoiset ja syvät vaikutukset. Nyt valtiovallan viesti on täysin selvä: isät eivät ole yhtä tärkeitä, ansioituneita ja arvokkaita kuin äidit. Tämä ei tule yllätyksenä niille lukuisille isille, joiden yhteys lapsiinsa on Suomen viranomaisten suosiollisella avustuksella katkaistu. He ovat saaneet kirjaimellisesti taistella isyytensä puolesta sosiaaliviranomaisia, tuomioistuimia ja muita valtakoneiston rattaita vastaan. Heitä ei totisesti meillä palkita, eipä heitä edes kuunnella. Heidän osansa on vain niittää Suomen valtion tasa-arvopoliittisen linjan, jota tämä palkitsemiskäytäntö niin osuvasti ilmentää, katkera sato.

Sitä paitsi, jos näin selkeää, pientä ja helposti korjattavaa ongelmaa ei saada ratkaistua, miten voidaan suoriutua paljon suuremmista ja monimutkaisemmista haasteista? Tietysti on niin, että tuloksia on vaikea saavuttaa, jos mitään ei edes yritetä tehdä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei ongelmaa ole haluttu ratkaista. Isiä halutaan syrjiä.

Tässä meillä on taas kerran konkreettinen osoitus siitä, miten tasa-arvo ei todellisuudessa koske miehiä, tai isiä, lainkaan. Kaiken huipentaa se, että palkitsemisesta vastaa tasa-arvoasioista vastaava ministeriö STM, jonka tasa-arvo-ohjelmissa niin usein korostetaan isyyden merkityksen nostamista. Käytäntö on vain aivan toista. Yksi selitys saattaa löytyä STM:n tasa-arvoyksikön kokoonpanosta: sieltä ei löydy ainuttakaan miestä.

Miesten viikko 2012

Marraskuun alussa (5.11. – 11.11.) vietetään perinteiseen tapaan Miesten viikkoa. Tänä vuonna Miesten viikon teemana on miesten hyvinvointi – Terve mies terveessä ruumiissa. Teema on hyvin tärkeä, sillä kuten tiedetään, on miesten sosiaalisessa, psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa kosolti parantamisen varaa. Viikon ohjelmistosta löytyy paljon mielenkiintoisia tilaisuuksia. Viikko huipentuu 15. kertaa järjestettäviin Tampereen Miespäiviin ja luonnollisesti isänpäivään.

Voisi kuvitella, että Miesten viikko inspiroisi toimittajia tekemään juttuja miesten asemasta ja ongelmista. Toistaiseksi median mielenkiintoa on jäänyt valitettavan laimeaksi. Yleisradio on sentään noteerannut Miesten viikon.  Ehkäpä paukkuja säästellään isänpäivään.

Ylen, tai oikeammin sanottuna Ylen uutisten kommentoijien, ansiosta uutiskynnyksen ylitti yksi miesten ruohonjuuritason tasa-arvo-ongelma, nimittäin miehiin kohdistuvat perusteettomat pedofiiliepäilykset. Meillä on pidetty paljon meteliä naisiin, tai vaikkapa seksuaalivähemmistöihin, kohdistuvista ennakkoluuloista ja niiden haittavaikutuksista. Sitä vastoin nämä miesten arjessaan kohtaamat ennakkoluulot, syytökset ja epäilykset lieveilmiöineen ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota tasa-arvokeskustelussa.

Tasa-arvopolitiikassa niiden sivuuttaminen ei lopulta ole mikään ihme: eihän sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä löydy ainuttakaan virkamiestä, jolla olisi mitään kokemusta miesten elämästä tämän päivän Suomessa! Eikä Tasa-arvoasian neuvottelukunnan (TANE) miesasiaosaaminen ole juuri sen suurempaa; miesten asiat ja ongelmat on survottu tiukasti marginaaliin delegoimalla ne alemman tason miesjaoston (jossa naisasiajärjestöillä on suurempi edustus kuin miesasiajärjestöillä) aktiivisesti unohdettaviksi.

Limbosarjan pohjat vetää kuitenkin toistaiseksi tällä viikolla Oululainen päivälehti Kaleva, joka Miesten viikon kunniaksi kysyy: ”Mihin miestä tarvitaan?”. Uskooko kukaan, että yksikään lehti voisi kysyä kansainvälisenä naistenpäivänä: ”Mihin naista tarvitaan?”, tai äitienpäivänä: ”Mihin äitiä tarvitaan?” ? Kenties Kalevan toimittajat voisivat kahvitunnillaan pohtia sitä, miten heidän lehtensä kävisi, jos sitä ei yksikään mies lukisi, tilaisi, toimittaisi tai tekisi. Olisiko koko lehteä olemassakaan?

Puheloinen vs. Sasi

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen on esittänyt, että varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen aseellisen palveluksen suorittaneet voisivat saada määräaikaisen alennuksen palkansaajien tuloverotuksessa, jotta heidän siirtymisensä palveluksesta siviilielämään helpottuisi. Kenraali Puheloinen on myös ehdottanut, että varusmiespalveluajalta voisi kertyä eläkettä[1]. Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) kiirehti torjumaan kenraali Puheloisen esitykset heti tuoreeltaan. Kansanedustaja Sasin mielestä kenraali Puheloisen malli vaarantaisi veropohjan laajuuden ja verotason mataluuden[2].

Puolustusvoimain komentaja on esityksessään oikeilla jäljillä, vaikka hän ei selvästikään hahmota nykyiseen asevelvollisuusarmeijaan sisältyviä tasa-arvo-ongelmia täydessä laajuudessaan. Ongelmallista kenraali Puheloisen esityksessä on myös se, että siinä on unohdettu siviilipalveluksen suorittajat tyystin. Joka tapauksessa, kenraali Puheloisen esitys parantaisi toteutuessaan selvästi (varus)miesten asemaa, joten esitystä voi pitää varovaisena askeleena oikeaan suuntaan. On ilahduttavaa havaita, että puolustusvoimien huipulla on havahduttu huomaamaan varusmiesten tilanteeseen liittyvät ongelmat ja että erilaisia ratkaisumalleja on lähdetty ennakkoluulottomasti pohtimaan. Ikävää on se, ettei Suomen poliittisessa johdossa olla ilmeisesti yhtä valmiita edistämään miesten tasa-arvoisempaa kohtelua. Ilmaisesta pakkotyövoimasta luopuminen toki maksaa valtiolle, mutta tasa-arvoon pitäisi Suomessa löytyä varaa silloinkin kun sen toteuttaminen edellyttää aktiivisia toimia miesten aseman parantamiseksi.

Kenraali Puheloisen esitystä parempi ratkaisu olisi se, että Suomessa siirryttäisiin aidosti yleiseen asevelvollisuuteen (siis myös naisia, Jehovan todistajia ja ahvenanmaalaisia koskevaan). Aseellisen tai aseettoman palveluksen (jälkimmäistä palvelusmuotoa tulisi uudistaa siviilikriisinhallinnan suuntaan) suorittaville, ja reserviläisiksi sitoutuville, tulisi antaa vastineeksi palveluksestaan helpotusta tuloverotuksessa (tai vaihtoehtoisesti kiristettäisiin kaikkien muiden verotusta) sekä soveltuvissa määrin lisäpisteitä siviilissä jatkokoulutukseen pyrittäessä. Näin palveluksen suorittamisesta tulisi houkuttelevaa ja palkitsevaa, joten puolustusvoimat voisi käytännössä valita palvelukseen halukkaista parhaat päältä ja vapauttaa muut rauhan ajaksi suurempia veroja maksamaan. Keppiä ja porkkanaa luovasti käyttämällä meillä voisi olla uskottavammat, motivoituneemmat ja tehokkaammat puolustusvoimat turvanamme.

Toinen tasa-arvoa edistävä vaihtoehto olisi luonnollisesti se, että asevelvollisuusarmeijasta luovuttaisiin kokonaan ja korvattaisiin se puhtaaseen vapaaehtoisuuteen tai ammattilaisuuteen perustuvalla armeijalla.  Se, mikä malli lopulta arvioidaan Suomen maanpuolustuksen tarpeiden kannalta (kustannus)tehokkaimmaksi ja uskottavimmaksi on puolustuspoliittinen kysymys, mutta sukupuolten välisen tasa-arvon on toteuduttava joka tapauksessa. Nykyistä, lainsäädännöllistä sukupuolisyrjintää ei voi rationaalisin eikä moraalisesti kestävin argumentein puolustella. Se on yksinkertaisesti aikansa elänyt ja epäoikeudenmukainen malli.

____________________________________________________
[1] http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54859-ehdotus-intin-kayneille-verohelpot...
[2]http://www.hs.fi/politiikka/Kimmo+Sasi+tyrm%C3%A4%C3%A4+ehdotuksen+varusmiesten+veronalennuksesta/a1305612627823

torstai 4. lokakuuta 2012

Kuntien tasa-arvo on miehiäkin varten (Ilkka 21.9.2012)

Ilkan pääkirjoituksessa (19.9.) todetaan aivan oikein, että äänestäjien tahtoa on kunnioitettava, vaikka vaaleissa kunnanvaltuustoihin valittaisiin enemmän miehiä kuin naisia.

Jos ja kun miehiä ehdokkuus kiinnostaa enemmän kuin naisia, on sitäkin syytä kunnioittaa. Kuntalaisten kannalta valtuuston sukupuolijakaumaa huomattavasti olennaisempia tekijöitä ovat muun muassa valtuutettujen motivaatio, ahkeruus ja osaaminen. Nämä asiat, kuten hyvin tiedetään, eivät ole sukupuolesta kiinni.

Sukupuolikiintiöt ovat ironisesti vähentäneet naisten kiinnostusta lähteä ehdolle, sillä moni ehdokkuutta harkinnut nainen pelkää lautakuntatyön romahtavan niskaansa.

Tasa-arvoa pitäisi edistää ensisijaisesti toisilla, joustavammilla keinoilla. Esimerkiksi isien tasa-arvoinen kohtelu erotilanteissa parantaisi pidemmällä tähtäimellä aekä miesten, että naisten asemaa.

Viime vuosikymmeninä julkisessa tasa-arvokeskustelussa on kovasti painotettu sitä, että sukupuolten väliset erot olisivat minimaalisia.

Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista havaita, kuinka usein saa lukea kaikenlaisten positiivisina pidettyjen asioiden kumpuavan juuri naiseudesta. Eli periaatteessa sukupuolella ei ole väliä. Jotenkin vain juuri se sukupuoli tekee naisista hieman parempia, mutta miehistä huonompia.

Miksi miehet eivät muka voisi päättäjinä yhtälailla nykyaikaistaa ja pehmentää kunnan julkikuvaa tai tehdä ylipäätään hyvää työtä?

Tasa-arvon nimissä olisi syytä kiinnittää huomiota myös miesten aliedustukseen kuntien ja koko julkisen sektorin työntekijöiden joukossa. Kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijoilla on usein paljon vaikutusvaltaa ja kuntien työntekijät vastaavat lähipalveluista, joten tasa-arvon edistämiseksi siihen joukkoon tarvittaisiin enemmän myös miesten osaamista ja näkemystä.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Helsinki

KIINTIÖnaisia vai tasa-arvoa?



Helsingin Sanomat on pääkirjoituksessaan (Pikkumissejä vai kiintiönaisia HS 5.9.2012) asettunut vahvasti tukemaan komissaari Viviane Redingin vaatimusta asettaa EU-maiden pörssiyhtiöiden hallituksiin 40 % naiskiintiöt.

Komissaari Redingin vaatimuksessa huomiota herättää ensimmäisenä se, että puhe on nimenomaan naiskiintiöistä, ei siis sukupuolikiintiöistä. Ilmeisesti komissaari Reding ja hänen hengenheimolaisensa, kuten ulkomaankauppaministeri Heidi Hautala, eivät näe mitään ongelmaa siinä, jos pörssiyhtiön hallituksessa miesten osuus on alle 40 prosenttia, tai jos miehiä ei hallituksesta löydy ainuttakaan. Silmiinpistävää on, ettei tähän pieneen, mutta olennaiseen seikkaan ole kohdistettu minkäänlaista kritiikkiä mediassa. Se kertoo aika paljon median tasa-arvoajattelusta - tai pikemminkin sen puutteesta.

Tasa-arvoisinta olisi kai, että pörssiyhtiön hallitukseen, tai mihin tahansa muuhunkin hommaan, valittaisiin tarjolla olevista ehdokkaista pätevin ja sopivin. Sukupuolesta, iästä, äidinkielestä, ihonväristä tai muusta vastaavasta seikasta riippumatta.  Jos naiskiintiöt otetaan käyttöön, näin ei tapahdu. Kiintiöiden käyttöönotto ei lisää tasa-arvoa, vaan syrjintää.  Kiintiöajattelu pelkistää ihmiset jonkun ryhmän jäseniksi, eikä huomioi heidän yksilöllistä arvoaan tai heidän elämänsä ainutlaatuisia olosuhteita.  Kiintiöajattelussa ihmisen olennaisen ominaisuus on hänen sukupuolensa, ei hänen osaamisensa.

Yleinen mantra tasa-arvoasioissa on viimeisten vuosikymmenten aikana ollut se, ettei sukupuolten välillä ole mitään olennaista eroa (sukupuolta pidetään virallisessa tasa-arvoideologiassa edelleen vain sosiaalisena konstruktiona). On siis hyvin kummallista, miten helposti eroja alkaakin yhtäkkiä löytyä, kun niiden katsotaan oikeuttavan naisten suosimisen (tai toisin sanoen miesten syrjinnän). Jos naiseus pitäisi sisällään, kuten HS uskoo, todellakin jonkin tekijän, jonka avulla yritykset voisivat menestyä, niin miksi ihmeessä yritykset eivät ole jo täyttäneet hallituksiaan naisjäsenillä. Miksi useat EU-maat ovat Redingin esitystä vastaan? Eivätkö ne halua menestyä? 

Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei naisilla keskimäärin ole yhtä suurta hinkua johtohommiin kuin miehillä keskimäärin on. Kiintiöt voivat pahimmillaan johtaa siihen, että naisia pakotetaan tehtäviin, joita he eivät halua ja miehiltä estetään pääsy tehtäviin, joihin he haluavat. Lienee aika selvää, millainen vaikutus tällaisella ratkaisulla olisi työntekijöiden motivaatioon ja yritysten kilpailukykyyn. Jos naiskiintiöt otettaisiin käyttöön, jokaista naispuolista hallituksen jäsentä pidettäisiin automaattisesti KIINTIÖnaisena.  Heidän arvostuksensa ei ainakaan kohenisi nykyisestä. Pakolla ei arvostusta koskaan saada, se täytyy ansaita aina itse. Se, että eurooppalaiset pitävät tärkeänä naisten tasavertaista pääsyä yritysten johtotehtäviin, ei tarkoita sitä, että eurooppalaiset olisivat valmiita hyväksymään sukupuolisyrjinnän vakiinnuttamisen rutiininomaiseksi osaksi yritysjohdon rekrytointeja. Norjassa kokemukset pörssiyhtiöiden naiskiintiöitä ovat olleet kaikkea muuta kuin positiivisia. Yhtiöitä on vetäytynyt jopa pörssistä kokonaan, eikä mitään merkkiä kilpailukyvyn paranemisesta ole ollut havaittavissa.

On toki selvää, että erilaisia haitallisia ennakkoluuloja löytyy yhä työelämästä. Nämä ennakkoluulot eivät kuitenkaan kohdistu yksinomaan naisiin, vaan niistä saavat osansa niin vanhat, nuoret, ulkomaalaiset kuin miehetkin. Kysykää vaikka mieskätilöiltä tai mieslastentarhanopettajilta, jos ette usko.  Sopii kysyä, että miksi Redingin ja Hautalan kaltaiset kiintiökiihkoilijat eivät ole koskaan esittäneet miesvähemmistön etujen puolustamista kiintiöiden ja ”positiivisen syrjinnän” keinoin niillä sektoreilla, joilla miehet ovat aliedustettuja. Miksei EU esitä mieskiintiöitä korkeakoulujen opiskelijavalintoihin tai miksei Suomen hallitus aseta mieskiintiötä, vaikka sitten epävirallista, STM:n tasa-arvoyksikköön, joka koostuu yksinomaan naisista? Tähän kiintiökiihkoiluun voisi ehkä suhtautua hieman ymmärtäväisemmin, jos sitä edes harjoitettaisiin tasapuolisesti molempia sukupuolia suosien ja syrjien.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa uskotaan, että pikkutyttöjen urahaaveita rajoittaa se, ettei heillä ole tarpeeksi naispuolisia roolimalleja yrityselämän tai politiikan huipulla. Lehden näkemys roolimallien puutteesta tuntuu ainakin Suomen, ja erityisesti suomalaisen politiikan osalta, liioitellulle. Tyypilliset pikkutytöt tuskin muutenkaan ovat järin kiinnostuneita politikasta tai yritysmaailmasta (ja jos olisivat, kuinka moni heistä ihailisi KIINTIÖnaista?). Eivät tavalliset pikkupojatkaan pahemmin sellaisesta välitä.  Prinsessa- tai missileikkejä ei ole syytä pitää sen ongelmallisempina kuin poikien super – tai urheilusankarifantasioita.  Lapset ehtivät kyllä aikanaan siirtyä mielikuvitusmaailmastaan aikuisten karuun todellisuuteen. Sitä paitsi, jos hyvien esikuvien puutetta on jossain syytä harmitella, niin ennen muuta poikien päivittäisessä elämässä. Lukuisat pojat kasvavat nykyisin täysin naisten ympäröiminä, ilman ainuttakaan positiivista miehen mallia. Miksi Helsingin Sanomat ei kanna huolta tästä? Eikö se ole poliittisesti korrekti huolenaihe?

Naiskiintiöiden periaatteelliset ongelmat eivät rajoitu niiden aiheuttamaan uhkaan tasa-arvolle, vaan kiintiövaatimukset vaarantavat omistusoikeuden. Miksi ihmeessä pörssiyhtiöiden omistajat eivät saisi valita aivan mielensä mukaan kenet tahansa omaisuuttaan hallinnoimaan? Heidän omaisuudestaanhan siinä on kysymys, eikä muiden. Yhtä hyvin EU voisi vaatia naiskiintiöitä taloyhtiöiden hallituksiin. Tai vaikkapa oikeakätisten kiintiöitä.  Selvää lienee, että menestystä tavoittelevan yrityksen kannattaa pääsääntöisesti rekrytoinnissaan tavoitella riveihinsä monimuotoista osaamista ja erilaisia ihmisiä, koska silloin yritys voi paremmin vastata monimuotoisen asiakaskunnan tarpeisiin ja kenties ennakoida mieltymyksiä yms. Tämä on kuitenkin aivan eri asia, kuin pakottaa yritys valitsemaan tiettyjä ihmisiä vain koska he ovat naisia. Omistajien tahtoa ja ääntä on kuunneltava, vaikka se ei Brysselin byrokraatteja miellyttäisikään, sillä omistajat ovat oman yrityksensä parhaita pomoja. Ulkopuolelta tuleva teknokraattinen komentelu ja lainsäädännöllinen, pikkutarkka sääntely ovat kaikuja menneisyyden komentotalousmentaliteetista. Ne eivät ole ainakaan omiaan parantamaan eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Kehittyvät taloudet menevät huimaa vauhtia dementoituneen Euroopan ohi, eikä tätä kehitystä ainakaan Redingin opeilla käännetä. 

Kun vielä huomioidaan euroalueen viimeaikainen talouskehitys ja EU:n byrokratia- ja tukiaisviidakko, ei löydy mitään syytä pitää EU:n johtajia suurina talouspoliittisina neroina.  Heiltä tuskin kannattaa hakea neuvoja kilpailtukykyisen, tehokkaan ja tuottoisan yrityksen johtamiseen tai yrittäjyyteen yleensä.  EU-maissa on II maailmansodan jälkeen otettu merkittäviä askeleita kohti suurempaa tasa-arvoisuutta taloudellisen kasvun turvin. Nyt, tasa-arvon edistämisen nimissä, ollaan heittämässä kapuloita Euroopan talouden rattaisiin. Tässä ei ole mitään järkeä. 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

_____________

Tätä mielipidekirjoitusta ei lähetetty Helsingin Sanomiin.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Aliedustusongelma (Savon Sanomat 21.4.2012)

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on vaatinut kuudelta yliopistolta tasa-arvosuunnitelmien kirjoittamista uusiksi (SS 18.4.). Mäkinen vaatii yliopistoilta toimia mies-nais-asetelman tasapainottamiseksi. Kärjistetysti sanottuna hän vaatii lisää naisprofessoreita.

Miesten aliedustusta korkeakouluopiskelijoissa Mäkinen ei sitä vastoin vaadi korjattavaksi, vaikka se on vaikutuksiltaan epäilemättä kauaskantoisin tasa-arvo-ongelma. Se, ettei miesten osaamista saada täysimittaisesti hyödynnettyä, heikentää Suomen kilpailukykyä.

Miesten aliedustus ylläpitää suomalaisten työmarkkinoiden jyrkkää jakautumista miesten ja naisten aloihin.

Ongelman ydin muotoutuu jo perusopetuksessa, jossa poikien alisuorittaminen on kansainvälisesti verrattuna synkällä tasolla. On syytä edellyttää myös korkeakouluilta määrätietoisempaa toimintaa miesopiskelijoiden osuuden kasvattamiseksi.

Korkeakoulujen on kehitettävä opintojensa rakennetta, sisältöä ja opiskelijoiden sisäänottoa tämä tavoite mielessään. Valinnoissa voisi Mäkisen oppien mukaisesti jopa suosia tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajia.

Toivottavasti meillä on joskus tasa-arvovaltuutettu, jolta löytyisi kiinnostusta kantaa huolta molempien sukupuolten oikeuksista yhtä lailla.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Tasa-arvoa tasa-arvoyksikköön

Helsingin Uutisissa (11.02.2012) kerrottiin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön vääristyneestä sukupuolijakaumasta. Vaikka useat tahot, mm. Miesten tasa-arvo ry, ovat jo vuosia vaatineet korjausta tähän miesten asemaa vakavasti heikentävään tasa-arvo-ongelmaan, ei parannusta ole edelleenkään näköpiirissä.

Tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen vastaa miesedustuksen puuttumista kritisoiville STM:n perinteisellä reseptillä, eli miesten syyllistämisellä, sen sijaan että hän pyrkisi aktiivisesti korjaamaan yksikkönsä miespuutteen aiheuttamaa ongelmaa. Johtaja Heinilä-Hannikaisen ylimielinen asenne herättää ihmetystä, sillä tasa-arvolaki velvoittaa viranomaiset edistämään, eikä suinkaan estämään, sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja erityisesti muuttamaan niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvoa toteutumasta. Tasa-arvoyksikkö on kyllä ollut aina ensimmäisenä vaatimassa naiskiintiöitä milloin minnekin, mutta omasta silmästään yksikkö ei onnistu malkaa löytämään.

Kun työnhakijoilta edellytetään tasa-arvoyksikössä esim. naistutkimuksen (sukupuolentutkimuksen) tai opintoja, on käytännössä asetettu este mieshakijoiden menestykselle tai edes löytymiselle. Kyseinen oppiaine, jonka tieteellisyys on perustellusta syystä kyseenalaistettu, on nimittäin tullut tunnetuksi vihamielisyydestään miesten oikeuksia kohtaan. Rekrytointikriteereitä ja -prosessia tulee siis muuttaa sellaisiksi, että päteviä mieshakijoita löytyy. Jos jossain valtionhallinnon elimessä on aivan ehdottomasti oltava sekä miehiä, että naisia työntekijöinä, niin juuri STM:n tasa-arvoyksikössä.  Nyt yksikössä ei ole ketään, joka todella tietäisi, mitä miehen elämä 2010-luvun Suomessa on.  Tilannetta pahentaa vielä se, ettei yksiköstä löydy alkuunkaan riittävää miesasiaosaamista ja se että tasa-arvoyksikön suhtautuminen miesten tasa-arvo-ongelmiin on parhaimmillaankin ollut vähättelevää. 

Tasa-arvoyksikkö on tosiasiassa merkittävä vallankäyttäjä tasa-arvopolitiikan muovaamisessa, sillä poliittiset päättäjät yleensä myötäilevät ”asiantuntijoiden” laatimaa linjaa. Miespoliitikot, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eivät osaa, uskalla tai halua pitää miesasiaa esillä, mikä on sikäli ymmärrettävää, että valtaosa äänioikeutetuista on naisia. Miesvähemmistön aseman turvaamiseksi naisasiapopulismilta on välttämätöntä, että lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa pidetään korostetusti huolta miesten oikeuksista. Vain siten voidaan varmistaa, että kaikilla on samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta.

Juuso Erno


Helsingin Uutiset ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta