Noin vuosi sitten Iltalehti uutisoi näyttävästi, kuinka epätasa-arvoisesti ansioituneita isiä ja äitejä meillä valtiovallan toimesta muistetaan: ("Äidit vastaan isät: 37-3").
Tuolloin asiaan luvattiin viranomaisten toimesta paneutua, ja ministeri Maria Guzenina-Richardson totesi, että oma aikamme kaipaa vahvaa merkkiä isyyden arvostuksesta, joten tasa-arvon pitäisi hänen mielestään toteutua ansioituneiden isien ja äitien palkitsemisessa (”Ministeri palkinnoista: asiaa pohdittava”).
No, nyt vuotta myöhemmin saatamme todeta, että mikään ei ole muuttunut. Epäkohdan korjaamiseksi ei ole pistetty tikkua ristiin ("Isyyden monet kasvot - Vuoden Isä -palkinnot kolmelle isälle").
Äitienpäivänä palkittiin tänä vuonna 33 ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleilla kultaristein. Mitalit jakoi Suomen tasavallan presidentti henkilökohtaisesti (”Tänään on äitienpäivä - 33 äitiä palkittiin kasvatustyöstään”).
Eli luvut ovat nyt: 33-3. Tämäkö on tasa-arvoa?
Mistään tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, saati isyyden arvostuksen nostamisesta, ei voi paljon puhua, niin kauan kuin valtiovalta vuodesta toiseen kohtelee isiä toisen luokan vanhempina. Lisäksi näistä ”Vuoden Isä” – titteleistä tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen kauneuskilpailu tai tosi-tv-sarja. Mielikuvituksetonta, muovista ja halpaa (sellainen ”Vuoden Isä – ehkäpä kahdenkin” – fiilis). Palkittujen isien ansioita vallitseva palkitsemiskäytäntö ei suinkaan vähennä, pikemminkin päinvastoin, mutta yleisellä tasolla sitä voi pitää suoranaisena loukkauksena suomalaisia isiä kohtaan. Eikö meiltä muka löydy ansioituneita isiä ihan siinä missä äitejäkin?
Epäilemättä Vuoden Isä – palkinnon saajat osaavat arvostaa tällaistakin huomionosoitusta, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko ministeriön toimesta pari kappaletta tökeröitä titteleitä, vai jakaako valtion päämies virallisen ritarikunnan mitaleja kahmalokaupalla ja henkilökohtaisesti. Isänpäivän vietossa ei toki tarvitse kopioida pilkuntarkasti äitienpäivän vieton perinteitä, mutta valtiovallan jakamien tunnustusten on oltava samaa tasoa niin laadun kuin lukumääränkin suhteen.
Miesten tasa-arvo-ongelmien rankinglistalla tämä syrjintä ei todennäköisesti mahdu edes top 100 -listalle. Siitä huolimatta näennäisesti pienillä, mutta symbolisesti tärkeillä ratkaisuilla on kauaskantoiset ja syvät vaikutukset. Nyt valtiovallan viesti on täysin selvä: isät eivät ole yhtä tärkeitä, ansioituneita ja arvokkaita kuin äidit. Tämä ei tule yllätyksenä niille lukuisille isille, joiden yhteys lapsiinsa on Suomen viranomaisten suosiollisella avustuksella katkaistu. He ovat saaneet kirjaimellisesti taistella isyytensä puolesta sosiaaliviranomaisia, tuomioistuimia ja muita valtakoneiston rattaita vastaan. Heitä ei totisesti meillä palkita, eipä heitä edes kuunnella. Heidän osansa on vain niittää Suomen valtion tasa-arvopoliittisen linjan, jota tämä palkitsemiskäytäntö niin osuvasti ilmentää, katkera sato.
Sitä paitsi, jos näin selkeää, pientä ja helposti korjattavaa ongelmaa ei saada ratkaistua, miten voidaan suoriutua paljon suuremmista ja monimutkaisemmista haasteista? Tietysti on niin, että tuloksia on vaikea saavuttaa, jos mitään ei edes yritetä tehdä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei ongelmaa ole haluttu ratkaista. Isiä halutaan syrjiä.
Tässä meillä on taas kerran konkreettinen osoitus siitä, miten tasa-arvo ei todellisuudessa koske miehiä, tai isiä, lainkaan. Kaiken huipentaa se, että palkitsemisesta vastaa tasa-arvoasioista vastaava ministeriö STM, jonka tasa-arvo-ohjelmissa niin usein korostetaan isyyden merkityksen nostamista. Käytäntö on vain aivan toista. Yksi selitys saattaa löytyä STM:n tasa-arvoyksikön kokoonpanosta: sieltä ei löydy ainuttakaan miestä.
maanantai 12. marraskuuta 2012
Miesten viikko 2012
Marraskuun alussa (5.11. – 11.11.) vietetään perinteiseen tapaan Miesten viikkoa. Tänä vuonna Miesten viikon teemana on miesten hyvinvointi – Terve mies terveessä ruumiissa. Teema on hyvin tärkeä, sillä kuten tiedetään, on miesten sosiaalisessa, psyykkisessä ja fyysisessä hyvinvoinnissa kosolti parantamisen varaa. Viikon ohjelmistosta löytyy paljon mielenkiintoisia tilaisuuksia. Viikko huipentuu 15. kertaa järjestettäviin Tampereen Miespäiviin ja luonnollisesti isänpäivään.
Voisi kuvitella, että Miesten viikko inspiroisi toimittajia tekemään juttuja miesten asemasta ja ongelmista. Toistaiseksi median mielenkiintoa on jäänyt valitettavan laimeaksi. Yleisradio on sentään noteerannut Miesten viikon. Ehkäpä paukkuja säästellään isänpäivään.
Ylen, tai oikeammin sanottuna Ylen uutisten kommentoijien, ansiosta uutiskynnyksen ylitti yksi miesten ruohonjuuritason tasa-arvo-ongelma, nimittäin miehiin kohdistuvat perusteettomat pedofiiliepäilykset. Meillä on pidetty paljon meteliä naisiin, tai vaikkapa seksuaalivähemmistöihin, kohdistuvista ennakkoluuloista ja niiden haittavaikutuksista. Sitä vastoin nämä miesten arjessaan kohtaamat ennakkoluulot, syytökset ja epäilykset lieveilmiöineen ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota tasa-arvokeskustelussa.
Tasa-arvopolitiikassa niiden sivuuttaminen ei lopulta ole mikään ihme: eihän sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä löydy ainuttakaan virkamiestä, jolla olisi mitään kokemusta miesten elämästä tämän päivän Suomessa! Eikä Tasa-arvoasian neuvottelukunnan (TANE) miesasiaosaaminen ole juuri sen suurempaa; miesten asiat ja ongelmat on survottu tiukasti marginaaliin delegoimalla ne alemman tason miesjaoston (jossa naisasiajärjestöillä on suurempi edustus kuin miesasiajärjestöillä) aktiivisesti unohdettaviksi.
Limbosarjan pohjat vetää kuitenkin toistaiseksi tällä viikolla Oululainen päivälehti Kaleva, joka Miesten viikon kunniaksi kysyy: ”Mihin miestä tarvitaan?”. Uskooko kukaan, että yksikään lehti voisi kysyä kansainvälisenä naistenpäivänä: ”Mihin naista tarvitaan?”, tai äitienpäivänä: ”Mihin äitiä tarvitaan?” ? Kenties Kalevan toimittajat voisivat kahvitunnillaan pohtia sitä, miten heidän lehtensä kävisi, jos sitä ei yksikään mies lukisi, tilaisi, toimittaisi tai tekisi. Olisiko koko lehteä olemassakaan?
Voisi kuvitella, että Miesten viikko inspiroisi toimittajia tekemään juttuja miesten asemasta ja ongelmista. Toistaiseksi median mielenkiintoa on jäänyt valitettavan laimeaksi. Yleisradio on sentään noteerannut Miesten viikon. Ehkäpä paukkuja säästellään isänpäivään.
Ylen, tai oikeammin sanottuna Ylen uutisten kommentoijien, ansiosta uutiskynnyksen ylitti yksi miesten ruohonjuuritason tasa-arvo-ongelma, nimittäin miehiin kohdistuvat perusteettomat pedofiiliepäilykset. Meillä on pidetty paljon meteliä naisiin, tai vaikkapa seksuaalivähemmistöihin, kohdistuvista ennakkoluuloista ja niiden haittavaikutuksista. Sitä vastoin nämä miesten arjessaan kohtaamat ennakkoluulot, syytökset ja epäilykset lieveilmiöineen ovat jääneet vaille ansaitsemaansa huomiota tasa-arvokeskustelussa.
Tasa-arvopolitiikassa niiden sivuuttaminen ei lopulta ole mikään ihme: eihän sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksiköstä löydy ainuttakaan virkamiestä, jolla olisi mitään kokemusta miesten elämästä tämän päivän Suomessa! Eikä Tasa-arvoasian neuvottelukunnan (TANE) miesasiaosaaminen ole juuri sen suurempaa; miesten asiat ja ongelmat on survottu tiukasti marginaaliin delegoimalla ne alemman tason miesjaoston (jossa naisasiajärjestöillä on suurempi edustus kuin miesasiajärjestöillä) aktiivisesti unohdettaviksi.
Limbosarjan pohjat vetää kuitenkin toistaiseksi tällä viikolla Oululainen päivälehti Kaleva, joka Miesten viikon kunniaksi kysyy: ”Mihin miestä tarvitaan?”. Uskooko kukaan, että yksikään lehti voisi kysyä kansainvälisenä naistenpäivänä: ”Mihin naista tarvitaan?”, tai äitienpäivänä: ”Mihin äitiä tarvitaan?” ? Kenties Kalevan toimittajat voisivat kahvitunnillaan pohtia sitä, miten heidän lehtensä kävisi, jos sitä ei yksikään mies lukisi, tilaisi, toimittaisi tai tekisi. Olisiko koko lehteä olemassakaan?
Tunnisteet:
Hyvinvointi,
Kaleva,
Miesten viikko,
STM:N tasa-arvoyksikkö,
Tampereen Miespäivät,
uusi suomi,
Yleeisradio
Puheloinen vs. Sasi
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Ari Puheloinen on esittänyt, että varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen aseellisen palveluksen suorittaneet voisivat saada määräaikaisen alennuksen palkansaajien tuloverotuksessa, jotta heidän siirtymisensä palveluksesta siviilielämään helpottuisi. Kenraali Puheloinen on myös ehdottanut, että varusmiespalveluajalta voisi kertyä eläkettä[1]. Kansanedustaja Kimmo Sasi (kok.) kiirehti torjumaan kenraali Puheloisen esitykset heti tuoreeltaan. Kansanedustaja Sasin mielestä kenraali Puheloisen malli vaarantaisi veropohjan laajuuden ja verotason mataluuden[2].
Puolustusvoimain komentaja on esityksessään oikeilla jäljillä, vaikka hän ei selvästikään hahmota nykyiseen asevelvollisuusarmeijaan sisältyviä tasa-arvo-ongelmia täydessä laajuudessaan. Ongelmallista kenraali Puheloisen esityksessä on myös se, että siinä on unohdettu siviilipalveluksen suorittajat tyystin. Joka tapauksessa, kenraali Puheloisen esitys parantaisi toteutuessaan selvästi (varus)miesten asemaa, joten esitystä voi pitää varovaisena askeleena oikeaan suuntaan. On ilahduttavaa havaita, että puolustusvoimien huipulla on havahduttu huomaamaan varusmiesten tilanteeseen liittyvät ongelmat ja että erilaisia ratkaisumalleja on lähdetty ennakkoluulottomasti pohtimaan. Ikävää on se, ettei Suomen poliittisessa johdossa olla ilmeisesti yhtä valmiita edistämään miesten tasa-arvoisempaa kohtelua. Ilmaisesta pakkotyövoimasta luopuminen toki maksaa valtiolle, mutta tasa-arvoon pitäisi Suomessa löytyä varaa silloinkin kun sen toteuttaminen edellyttää aktiivisia toimia miesten aseman parantamiseksi.
Kenraali Puheloisen esitystä parempi ratkaisu olisi se, että Suomessa siirryttäisiin aidosti yleiseen asevelvollisuuteen (siis myös naisia, Jehovan todistajia ja ahvenanmaalaisia koskevaan). Aseellisen tai aseettoman palveluksen (jälkimmäistä palvelusmuotoa tulisi uudistaa siviilikriisinhallinnan suuntaan) suorittaville, ja reserviläisiksi sitoutuville, tulisi antaa vastineeksi palveluksestaan helpotusta tuloverotuksessa (tai vaihtoehtoisesti kiristettäisiin kaikkien muiden verotusta) sekä soveltuvissa määrin lisäpisteitä siviilissä jatkokoulutukseen pyrittäessä. Näin palveluksen suorittamisesta tulisi houkuttelevaa ja palkitsevaa, joten puolustusvoimat voisi käytännössä valita palvelukseen halukkaista parhaat päältä ja vapauttaa muut rauhan ajaksi suurempia veroja maksamaan. Keppiä ja porkkanaa luovasti käyttämällä meillä voisi olla uskottavammat, motivoituneemmat ja tehokkaammat puolustusvoimat turvanamme.
Toinen tasa-arvoa edistävä vaihtoehto olisi luonnollisesti se, että asevelvollisuusarmeijasta luovuttaisiin kokonaan ja korvattaisiin se puhtaaseen vapaaehtoisuuteen tai ammattilaisuuteen perustuvalla armeijalla. Se, mikä malli lopulta arvioidaan Suomen maanpuolustuksen tarpeiden kannalta (kustannus)tehokkaimmaksi ja uskottavimmaksi on puolustuspoliittinen kysymys, mutta sukupuolten välisen tasa-arvon on toteuduttava joka tapauksessa. Nykyistä, lainsäädännöllistä sukupuolisyrjintää ei voi rationaalisin eikä moraalisesti kestävin argumentein puolustella. Se on yksinkertaisesti aikansa elänyt ja epäoikeudenmukainen malli.
Toinen tasa-arvoa edistävä vaihtoehto olisi luonnollisesti se, että asevelvollisuusarmeijasta luovuttaisiin kokonaan ja korvattaisiin se puhtaaseen vapaaehtoisuuteen tai ammattilaisuuteen perustuvalla armeijalla. Se, mikä malli lopulta arvioidaan Suomen maanpuolustuksen tarpeiden kannalta (kustannus)tehokkaimmaksi ja uskottavimmaksi on puolustuspoliittinen kysymys, mutta sukupuolten välisen tasa-arvon on toteuduttava joka tapauksessa. Nykyistä, lainsäädännöllistä sukupuolisyrjintää ei voi rationaalisin eikä moraalisesti kestävin argumentein puolustella. Se on yksinkertaisesti aikansa elänyt ja epäoikeudenmukainen malli.
____________________________________________________
[1] http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/54859-ehdotus-intin-kayneille-verohelpot...
[2]http://www.hs.fi/politiikka/Kimmo+Sasi+tyrm%C3%A4%C3%A4+ehdotuksen+varusmiesten+veronalennuksesta/a1305612627823
torstai 4. lokakuuta 2012
Kuntien tasa-arvo on miehiäkin varten (Ilkka 21.9.2012)
Ilkan pääkirjoituksessa (19.9.) todetaan aivan
oikein, että äänestäjien tahtoa on kunnioitettava, vaikka vaaleissa
kunnanvaltuustoihin valittaisiin enemmän miehiä kuin naisia.
Jos ja kun miehiä ehdokkuus kiinnostaa enemmän kuin naisia, on sitäkin syytä kunnioittaa. Kuntalaisten kannalta valtuuston sukupuolijakaumaa huomattavasti olennaisempia tekijöitä ovat muun muassa valtuutettujen motivaatio, ahkeruus ja osaaminen. Nämä asiat, kuten hyvin tiedetään, eivät ole sukupuolesta kiinni.
Sukupuolikiintiöt ovat ironisesti vähentäneet naisten kiinnostusta lähteä ehdolle, sillä moni ehdokkuutta harkinnut nainen pelkää lautakuntatyön romahtavan niskaansa.
Tasa-arvoa pitäisi edistää ensisijaisesti toisilla, joustavammilla keinoilla. Esimerkiksi isien tasa-arvoinen kohtelu erotilanteissa parantaisi pidemmällä tähtäimellä aekä miesten, että naisten asemaa.
Viime vuosikymmeninä julkisessa tasa-arvokeskustelussa on kovasti painotettu sitä, että sukupuolten väliset erot olisivat minimaalisia.
Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista havaita, kuinka usein saa lukea kaikenlaisten positiivisina pidettyjen asioiden kumpuavan juuri naiseudesta. Eli periaatteessa sukupuolella ei ole väliä. Jotenkin vain juuri se sukupuoli tekee naisista hieman parempia, mutta miehistä huonompia.
Miksi miehet eivät muka voisi päättäjinä yhtälailla nykyaikaistaa ja pehmentää kunnan julkikuvaa tai tehdä ylipäätään hyvää työtä?
Tasa-arvon nimissä olisi syytä kiinnittää huomiota myös miesten aliedustukseen kuntien ja koko julkisen sektorin työntekijöiden joukossa. Kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijoilla on usein paljon vaikutusvaltaa ja kuntien työntekijät vastaavat lähipalveluista, joten tasa-arvon edistämiseksi siihen joukkoon tarvittaisiin enemmän myös miesten osaamista ja näkemystä.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Helsinki
Jos ja kun miehiä ehdokkuus kiinnostaa enemmän kuin naisia, on sitäkin syytä kunnioittaa. Kuntalaisten kannalta valtuuston sukupuolijakaumaa huomattavasti olennaisempia tekijöitä ovat muun muassa valtuutettujen motivaatio, ahkeruus ja osaaminen. Nämä asiat, kuten hyvin tiedetään, eivät ole sukupuolesta kiinni.
Sukupuolikiintiöt ovat ironisesti vähentäneet naisten kiinnostusta lähteä ehdolle, sillä moni ehdokkuutta harkinnut nainen pelkää lautakuntatyön romahtavan niskaansa.
Tasa-arvoa pitäisi edistää ensisijaisesti toisilla, joustavammilla keinoilla. Esimerkiksi isien tasa-arvoinen kohtelu erotilanteissa parantaisi pidemmällä tähtäimellä aekä miesten, että naisten asemaa.
Viime vuosikymmeninä julkisessa tasa-arvokeskustelussa on kovasti painotettu sitä, että sukupuolten väliset erot olisivat minimaalisia.
Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista havaita, kuinka usein saa lukea kaikenlaisten positiivisina pidettyjen asioiden kumpuavan juuri naiseudesta. Eli periaatteessa sukupuolella ei ole väliä. Jotenkin vain juuri se sukupuoli tekee naisista hieman parempia, mutta miehistä huonompia.
Miksi miehet eivät muka voisi päättäjinä yhtälailla nykyaikaistaa ja pehmentää kunnan julkikuvaa tai tehdä ylipäätään hyvää työtä?
Tasa-arvon nimissä olisi syytä kiinnittää huomiota myös miesten aliedustukseen kuntien ja koko julkisen sektorin työntekijöiden joukossa. Kunnallisessa päätöksenteossa viranhaltijoilla on usein paljon vaikutusvaltaa ja kuntien työntekijät vastaavat lähipalveluista, joten tasa-arvon edistämiseksi siihen joukkoon tarvittaisiin enemmän myös miesten osaamista ja näkemystä.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Helsinki
KIINTIÖnaisia vai tasa-arvoa?
Helsingin Sanomat on pääkirjoituksessaan (Pikkumissejä vai kiintiönaisia HS
5.9.2012) asettunut vahvasti tukemaan komissaari Viviane Redingin vaatimusta
asettaa EU-maiden pörssiyhtiöiden hallituksiin 40 % naiskiintiöt.
Komissaari Redingin vaatimuksessa huomiota herättää
ensimmäisenä se, että puhe on nimenomaan naiskiintiöistä, ei siis
sukupuolikiintiöistä. Ilmeisesti komissaari Reding ja hänen
hengenheimolaisensa, kuten ulkomaankauppaministeri Heidi Hautala, eivät näe mitään
ongelmaa siinä, jos pörssiyhtiön hallituksessa miesten osuus on alle 40
prosenttia, tai jos miehiä ei hallituksesta löydy ainuttakaan. Silmiinpistävää
on, ettei tähän pieneen, mutta olennaiseen seikkaan ole kohdistettu
minkäänlaista kritiikkiä mediassa. Se kertoo aika paljon median
tasa-arvoajattelusta - tai pikemminkin sen puutteesta.
Tasa-arvoisinta olisi kai, että pörssiyhtiön hallitukseen,
tai mihin tahansa muuhunkin hommaan, valittaisiin tarjolla olevista ehdokkaista
pätevin ja sopivin. Sukupuolesta, iästä, äidinkielestä, ihonväristä tai muusta
vastaavasta seikasta riippumatta. Jos
naiskiintiöt otetaan käyttöön, näin ei tapahdu. Kiintiöiden käyttöönotto ei
lisää tasa-arvoa, vaan syrjintää. Kiintiöajattelu pelkistää ihmiset jonkun
ryhmän jäseniksi, eikä huomioi heidän yksilöllistä arvoaan tai heidän elämänsä
ainutlaatuisia olosuhteita. Kiintiöajattelussa ihmisen olennaisen
ominaisuus on hänen sukupuolensa, ei hänen osaamisensa.
Yleinen mantra tasa-arvoasioissa on viimeisten
vuosikymmenten aikana ollut se, ettei sukupuolten välillä ole mitään olennaista
eroa (sukupuolta pidetään virallisessa tasa-arvoideologiassa edelleen vain
sosiaalisena konstruktiona). On siis hyvin kummallista, miten helposti eroja
alkaakin yhtäkkiä löytyä, kun niiden katsotaan oikeuttavan naisten suosimisen
(tai toisin sanoen miesten syrjinnän). Jos naiseus pitäisi sisällään, kuten HS
uskoo, todellakin jonkin tekijän, jonka avulla yritykset voisivat menestyä,
niin miksi ihmeessä yritykset eivät ole jo täyttäneet hallituksiaan naisjäsenillä.
Miksi useat EU-maat ovat Redingin esitystä vastaan? Eivätkö ne halua menestyä?
Tutkimukset ovat osoittaneet, ettei naisilla keskimäärin ole
yhtä suurta hinkua johtohommiin kuin miehillä keskimäärin on. Kiintiöt voivat
pahimmillaan johtaa siihen, että naisia pakotetaan tehtäviin, joita he eivät
halua ja miehiltä estetään pääsy tehtäviin, joihin he haluavat. Lienee aika
selvää, millainen vaikutus tällaisella ratkaisulla olisi työntekijöiden
motivaatioon ja yritysten kilpailukykyyn. Jos naiskiintiöt otettaisiin
käyttöön, jokaista naispuolista hallituksen jäsentä pidettäisiin automaattisesti
KIINTIÖnaisena. Heidän arvostuksensa ei
ainakaan kohenisi nykyisestä. Pakolla ei arvostusta koskaan saada, se täytyy
ansaita aina itse. Se, että eurooppalaiset pitävät tärkeänä naisten
tasavertaista pääsyä yritysten johtotehtäviin, ei tarkoita sitä, että
eurooppalaiset olisivat valmiita hyväksymään sukupuolisyrjinnän
vakiinnuttamisen rutiininomaiseksi osaksi yritysjohdon rekrytointeja. Norjassa
kokemukset pörssiyhtiöiden naiskiintiöitä ovat olleet kaikkea muuta kuin
positiivisia. Yhtiöitä on vetäytynyt jopa pörssistä kokonaan, eikä mitään
merkkiä kilpailukyvyn paranemisesta ole ollut havaittavissa.
On toki selvää, että erilaisia haitallisia ennakkoluuloja
löytyy yhä työelämästä. Nämä ennakkoluulot eivät kuitenkaan kohdistu yksinomaan
naisiin, vaan niistä saavat osansa niin vanhat, nuoret, ulkomaalaiset kuin
miehetkin. Kysykää vaikka mieskätilöiltä tai mieslastentarhanopettajilta, jos
ette usko. Sopii kysyä, että miksi
Redingin ja Hautalan kaltaiset kiintiökiihkoilijat eivät ole koskaan esittäneet
miesvähemmistön etujen puolustamista kiintiöiden ja ”positiivisen syrjinnän”
keinoin niillä sektoreilla, joilla miehet ovat aliedustettuja. Miksei EU esitä
mieskiintiöitä korkeakoulujen opiskelijavalintoihin tai miksei Suomen hallitus
aseta mieskiintiötä, vaikka sitten epävirallista, STM:n tasa-arvoyksikköön,
joka koostuu yksinomaan naisista? Tähän kiintiökiihkoiluun voisi ehkä suhtautua
hieman ymmärtäväisemmin, jos sitä edes harjoitettaisiin tasapuolisesti molempia
sukupuolia suosien ja syrjien.
Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa uskotaan, että
pikkutyttöjen urahaaveita rajoittaa se, ettei heillä ole tarpeeksi naispuolisia
roolimalleja yrityselämän tai politiikan huipulla. Lehden näkemys roolimallien
puutteesta tuntuu ainakin Suomen, ja erityisesti suomalaisen politiikan osalta,
liioitellulle. Tyypilliset pikkutytöt tuskin muutenkaan ovat järin
kiinnostuneita politikasta tai yritysmaailmasta (ja jos olisivat, kuinka moni
heistä ihailisi KIINTIÖnaista?). Eivät tavalliset pikkupojatkaan pahemmin
sellaisesta välitä. Prinsessa- tai
missileikkejä ei ole syytä pitää sen ongelmallisempina kuin poikien super – tai
urheilusankarifantasioita. Lapset
ehtivät kyllä aikanaan siirtyä mielikuvitusmaailmastaan aikuisten karuun
todellisuuteen. Sitä paitsi, jos hyvien esikuvien puutetta on jossain syytä
harmitella, niin ennen muuta poikien päivittäisessä elämässä. Lukuisat pojat
kasvavat nykyisin täysin naisten ympäröiminä, ilman ainuttakaan positiivista
miehen mallia. Miksi Helsingin Sanomat ei kanna huolta tästä? Eikö se ole
poliittisesti korrekti huolenaihe?
Naiskiintiöiden periaatteelliset ongelmat eivät rajoitu
niiden aiheuttamaan uhkaan tasa-arvolle, vaan kiintiövaatimukset vaarantavat omistusoikeuden.
Miksi ihmeessä pörssiyhtiöiden omistajat eivät saisi valita aivan mielensä
mukaan kenet tahansa omaisuuttaan hallinnoimaan? Heidän omaisuudestaanhan siinä
on kysymys, eikä muiden. Yhtä hyvin EU voisi vaatia naiskiintiöitä
taloyhtiöiden hallituksiin. Tai vaikkapa oikeakätisten kiintiöitä. Selvää lienee, että menestystä tavoittelevan
yrityksen kannattaa pääsääntöisesti rekrytoinnissaan tavoitella riveihinsä
monimuotoista osaamista ja erilaisia ihmisiä, koska silloin yritys voi paremmin
vastata monimuotoisen asiakaskunnan tarpeisiin ja kenties ennakoida
mieltymyksiä yms. Tämä on kuitenkin
aivan eri asia, kuin pakottaa yritys valitsemaan tiettyjä ihmisiä vain koska he
ovat naisia. Omistajien tahtoa ja ääntä on kuunneltava, vaikka se ei Brysselin
byrokraatteja miellyttäisikään, sillä omistajat ovat oman yrityksensä parhaita
pomoja. Ulkopuolelta tuleva teknokraattinen komentelu ja lainsäädännöllinen,
pikkutarkka sääntely ovat kaikuja menneisyyden komentotalousmentaliteetista. Ne
eivät ole ainakaan omiaan parantamaan eurooppalaisten yritysten kilpailukykyä
globaaleilla markkinoilla. Kehittyvät taloudet menevät huimaa vauhtia
dementoituneen Euroopan ohi, eikä tätä kehitystä ainakaan Redingin opeilla
käännetä.
Kun vielä huomioidaan euroalueen viimeaikainen talouskehitys
ja EU:n byrokratia- ja tukiaisviidakko, ei löydy mitään syytä pitää EU:n
johtajia suurina talouspoliittisina neroina.
Heiltä tuskin kannattaa hakea neuvoja kilpailtukykyisen, tehokkaan ja
tuottoisan yrityksen johtamiseen tai yrittäjyyteen yleensä. EU-maissa on II maailmansodan jälkeen otettu
merkittäviä askeleita kohti suurempaa tasa-arvoisuutta taloudellisen kasvun
turvin. Nyt, tasa-arvon edistämisen nimissä, ollaan heittämässä kapuloita
Euroopan talouden rattaisiin. Tässä ei ole mitään järkeä.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
_____________
Tätä mielipidekirjoitusta ei lähetetty Helsingin Sanomiin.
tiistai 24. huhtikuuta 2012
Aliedustusongelma (Savon Sanomat 21.4.2012)
Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on vaatinut kuudelta
yliopistolta tasa-arvosuunnitelmien kirjoittamista uusiksi (SS 18.4.).
Mäkinen vaatii yliopistoilta toimia mies-nais-asetelman
tasapainottamiseksi. Kärjistetysti sanottuna hän vaatii lisää
naisprofessoreita.
Miesten aliedustusta korkeakouluopiskelijoissa Mäkinen ei sitä vastoin vaadi korjattavaksi, vaikka se on vaikutuksiltaan epäilemättä kauaskantoisin tasa-arvo-ongelma. Se, ettei miesten osaamista saada täysimittaisesti hyödynnettyä, heikentää Suomen kilpailukykyä.
Miesten aliedustus ylläpitää suomalaisten työmarkkinoiden jyrkkää jakautumista miesten ja naisten aloihin.
Ongelman ydin muotoutuu jo perusopetuksessa, jossa poikien alisuorittaminen on kansainvälisesti verrattuna synkällä tasolla. On syytä edellyttää myös korkeakouluilta määrätietoisempaa toimintaa miesopiskelijoiden osuuden kasvattamiseksi.
Korkeakoulujen on kehitettävä opintojensa rakennetta, sisältöä ja opiskelijoiden sisäänottoa tämä tavoite mielessään. Valinnoissa voisi Mäkisen oppien mukaisesti jopa suosia tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajia.
Toivottavasti meillä on joskus tasa-arvovaltuutettu, jolta löytyisi kiinnostusta kantaa huolta molempien sukupuolten oikeuksista yhtä lailla.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
Miesten aliedustusta korkeakouluopiskelijoissa Mäkinen ei sitä vastoin vaadi korjattavaksi, vaikka se on vaikutuksiltaan epäilemättä kauaskantoisin tasa-arvo-ongelma. Se, ettei miesten osaamista saada täysimittaisesti hyödynnettyä, heikentää Suomen kilpailukykyä.
Miesten aliedustus ylläpitää suomalaisten työmarkkinoiden jyrkkää jakautumista miesten ja naisten aloihin.
Ongelman ydin muotoutuu jo perusopetuksessa, jossa poikien alisuorittaminen on kansainvälisesti verrattuna synkällä tasolla. On syytä edellyttää myös korkeakouluilta määrätietoisempaa toimintaa miesopiskelijoiden osuuden kasvattamiseksi.
Korkeakoulujen on kehitettävä opintojensa rakennetta, sisältöä ja opiskelijoiden sisäänottoa tämä tavoite mielessään. Valinnoissa voisi Mäkisen oppien mukaisesti jopa suosia tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajia.
Toivottavasti meillä on joskus tasa-arvovaltuutettu, jolta löytyisi kiinnostusta kantaa huolta molempien sukupuolten oikeuksista yhtä lailla.
Juuso Erno
Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja
lauantai 3. maaliskuuta 2012
Tasa-arvoa tasa-arvoyksikköön
Helsingin Uutisissa (11.02.2012) kerrottiin sosiaali- ja
terveysministeriön tasa-arvoyksikön vääristyneestä sukupuolijakaumasta. Vaikka
useat tahot, mm. Miesten tasa-arvo ry, ovat jo vuosia vaatineet korjausta tähän
miesten asemaa vakavasti heikentävään tasa-arvo-ongelmaan, ei parannusta ole
edelleenkään näköpiirissä.
Tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen vastaa
miesedustuksen puuttumista kritisoiville STM:n perinteisellä reseptillä, eli
miesten syyllistämisellä, sen sijaan että hän pyrkisi aktiivisesti korjaamaan
yksikkönsä miespuutteen aiheuttamaa ongelmaa. Johtaja Heinilä-Hannikaisen
ylimielinen asenne herättää ihmetystä, sillä tasa-arvolaki velvoittaa
viranomaiset edistämään, eikä suinkaan estämään, sukupuolten välisen tasa-arvon
toteutumista ja erityisesti muuttamaan niitä olosuhteita, jotka estävät
tasa-arvoa toteutumasta. Tasa-arvoyksikkö on kyllä ollut aina ensimmäisenä vaatimassa
naiskiintiöitä milloin minnekin, mutta omasta silmästään yksikkö ei onnistu
malkaa löytämään.
Kun työnhakijoilta edellytetään tasa-arvoyksikössä esim.
naistutkimuksen (sukupuolentutkimuksen) tai opintoja, on käytännössä asetettu este
mieshakijoiden menestykselle tai edes löytymiselle. Kyseinen oppiaine, jonka
tieteellisyys on perustellusta syystä kyseenalaistettu, on nimittäin tullut
tunnetuksi vihamielisyydestään miesten oikeuksia kohtaan. Rekrytointikriteereitä
ja -prosessia tulee siis muuttaa sellaisiksi, että päteviä mieshakijoita
löytyy. Jos jossain valtionhallinnon elimessä on aivan ehdottomasti oltava sekä
miehiä, että naisia työntekijöinä, niin juuri STM:n tasa-arvoyksikössä. Nyt yksikössä ei ole ketään, joka todella
tietäisi, mitä miehen elämä 2010-luvun Suomessa on. Tilannetta pahentaa vielä se, ettei yksiköstä
löydy alkuunkaan riittävää miesasiaosaamista ja se että tasa-arvoyksikön
suhtautuminen miesten tasa-arvo-ongelmiin on parhaimmillaankin ollut
vähättelevää.
Tasa-arvoyksikkö on tosiasiassa merkittävä vallankäyttäjä
tasa-arvopolitiikan muovaamisessa, sillä poliittiset päättäjät yleensä
myötäilevät ”asiantuntijoiden” laatimaa linjaa. Miespoliitikot, muutamaa
poikkeusta lukuun ottamatta, eivät osaa, uskalla tai halua pitää miesasiaa
esillä, mikä on sikäli ymmärrettävää, että valtaosa äänioikeutetuista on
naisia. Miesvähemmistön aseman turvaamiseksi naisasiapopulismilta on
välttämätöntä, että lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa pidetään korostetusti
huolta miesten oikeuksista. Vain siten voidaan varmistaa, että kaikilla on
samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta.
Juuso Erno
Helsingin Uutiset ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta
Helsingin Uutiset ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)