Aliedustusongelma (Savon Sanomat 21.4.2012)

Tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen on vaatinut kuudelta yliopistolta tasa-arvosuunnitelmien kirjoittamista uusiksi (SS 18.4.). Mäkinen vaatii yliopistoilta toimia mies-nais-asetelman tasapainottamiseksi. Kärjistetysti sanottuna hän vaatii lisää naisprofessoreita.

Miesten aliedustusta korkeakouluopiskelijoissa Mäkinen ei sitä vastoin vaadi korjattavaksi, vaikka se on vaikutuksiltaan epäilemättä kauaskantoisin tasa-arvo-ongelma. Se, ettei miesten osaamista saada täysimittaisesti hyödynnettyä, heikentää Suomen kilpailukykyä.

Miesten aliedustus ylläpitää suomalaisten työmarkkinoiden jyrkkää jakautumista miesten ja naisten aloihin.

Ongelman ydin muotoutuu jo perusopetuksessa, jossa poikien alisuorittaminen on kansainvälisesti verrattuna synkällä tasolla. On syytä edellyttää myös korkeakouluilta määrätietoisempaa toimintaa miesopiskelijoiden osuuden kasvattamiseksi.

Korkeakoulujen on kehitettävä opintojensa rakennetta, sisältöä ja opiskelijoiden sisäänottoa tämä tavoite mielessään. Valinnoissa voisi Mäkisen oppien mukaisesti jopa suosia tasatilanteissa vähemmistösukupuolen edustajia.

Toivottavasti meillä on joskus tasa-arvovaltuutettu, jolta löytyisi kiinnostusta kantaa huolta molempien sukupuolten oikeuksista yhtä lailla.

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja

Tasa-arvoa tasa-arvoyksikköön

Helsingin Uutisissa (11.02.2012) kerrottiin sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikön vääristyneestä sukupuolijakaumasta. Vaikka useat tahot, mm. Miesten tasa-arvo ry, ovat jo vuosia vaatineet korjausta tähän miesten asemaa vakavasti heikentävään tasa-arvo-ongelmaan, ei parannusta ole edelleenkään näköpiirissä.

Tasa-arvoyksikön johtaja Tarja Heinilä-Hannikainen vastaa miesedustuksen puuttumista kritisoiville STM:n perinteisellä reseptillä, eli miesten syyllistämisellä, sen sijaan että hän pyrkisi aktiivisesti korjaamaan yksikkönsä miespuutteen aiheuttamaa ongelmaa. Johtaja Heinilä-Hannikaisen ylimielinen asenne herättää ihmetystä, sillä tasa-arvolaki velvoittaa viranomaiset edistämään, eikä suinkaan estämään, sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista ja erityisesti muuttamaan niitä olosuhteita, jotka estävät tasa-arvoa toteutumasta. Tasa-arvoyksikkö on kyllä ollut aina ensimmäisenä vaatimassa naiskiintiöitä milloin minnekin, mutta omasta silmästään yksikkö ei onnistu malkaa löytämään.

Kun työnhakijoilta edellytetään tasa-arvoyksikössä esim. naistutkimuksen (sukupuolentutkimuksen) tai opintoja, on käytännössä asetettu este mieshakijoiden menestykselle tai edes löytymiselle. Kyseinen oppiaine, jonka tieteellisyys on perustellusta syystä kyseenalaistettu, on nimittäin tullut tunnetuksi vihamielisyydestään miesten oikeuksia kohtaan. Rekrytointikriteereitä ja -prosessia tulee siis muuttaa sellaisiksi, että päteviä mieshakijoita löytyy. Jos jossain valtionhallinnon elimessä on aivan ehdottomasti oltava sekä miehiä, että naisia työntekijöinä, niin juuri STM:n tasa-arvoyksikössä.  Nyt yksikössä ei ole ketään, joka todella tietäisi, mitä miehen elämä 2010-luvun Suomessa on.  Tilannetta pahentaa vielä se, ettei yksiköstä löydy alkuunkaan riittävää miesasiaosaamista ja se että tasa-arvoyksikön suhtautuminen miesten tasa-arvo-ongelmiin on parhaimmillaankin ollut vähättelevää. 

Tasa-arvoyksikkö on tosiasiassa merkittävä vallankäyttäjä tasa-arvopolitiikan muovaamisessa, sillä poliittiset päättäjät yleensä myötäilevät ”asiantuntijoiden” laatimaa linjaa. Miespoliitikot, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, eivät osaa, uskalla tai halua pitää miesasiaa esillä, mikä on sikäli ymmärrettävää, että valtaosa äänioikeutetuista on naisia. Miesvähemmistön aseman turvaamiseksi naisasiapopulismilta on välttämätöntä, että lainsäädännössä ja viranomaistoiminnassa pidetään korostetusti huolta miesten oikeuksista. Vain siten voidaan varmistaa, että kaikilla on samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet sukupuolesta riippumatta.

Juuso Erno


Helsingin Uutiset ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta