Tasa-arvoministeri Susanna Huovinen, Pohjoismaiden
tasa-arvoasiain ministerineuvoston puheenjohtaja Manu Sareen ja
Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri Dagfinn Høybråten vaativat
sukupuolistereotypioiden murtamista (TS 24.1.).
Ottaen huomioon ihmisen peruspsykologian on utopistista olettaa, että stereotypioista päästäisiin koskaan täysin eroon. Olennaisinta on varmistaa, että ihmiset voivat tehdä omia valintojaan, olivatpa ne sukupuolistereotypioiden mukaisia tai vastaisia, mahdollisimman vapaasti.
Tuulimyllyjä vastaan taistelemisen sijaan tasa-arvopolitiikassa pitäisi keskittyä konkreettisten tasa-arvo-ongelmien, kuten miehiä ja poikia sukupuolen perusteella syrjivän lainsäädännön, korjaamiseen ja viranomaistoiminnassa havaittavan, pääasiassa miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän kitkemiseen.
Ikävä kyllä miesasialiikkeen vaatimus tasa-arvolain muuttamisesta tasa-arvoiseksi on torjuttu tasa-arvoviranomaisten toimesta.
Myös esitys siitä, että meillä tasa-arvoisesti vastustettaisiin kaikenlaista väkivaltaa, eikä vain naisiin kohdistuvaa, on kaikunut kuuroille korville. Lisäksi vaikkapa koulutuksellinen tasa-arvo tai vanhempien tasa-arvoisuus erotilanteissa ovat jääneet kaukaisiksi haaveiksi.
Näin ollen Huovisen, Sareenin ja Høybråtenin lupaus siitä, että tasa-arvopolitiikkaan sisällytettäisiin myös miesnäkökulma, on lunastamatta.
Se voi onnistua vain nostamalla tasa-arvopoliittiselle agendalle miesasialiikkeen ajamia teemoja. Ovatko pohjoismaiset tasa-arvoviranomaiset ja poliitikot tähän valmiita?
Ottaen huomioon ihmisen peruspsykologian on utopistista olettaa, että stereotypioista päästäisiin koskaan täysin eroon. Olennaisinta on varmistaa, että ihmiset voivat tehdä omia valintojaan, olivatpa ne sukupuolistereotypioiden mukaisia tai vastaisia, mahdollisimman vapaasti.
Tuulimyllyjä vastaan taistelemisen sijaan tasa-arvopolitiikassa pitäisi keskittyä konkreettisten tasa-arvo-ongelmien, kuten miehiä ja poikia sukupuolen perusteella syrjivän lainsäädännön, korjaamiseen ja viranomaistoiminnassa havaittavan, pääasiassa miehiin kohdistuvan sukupuolisyrjinnän kitkemiseen.
Ikävä kyllä miesasialiikkeen vaatimus tasa-arvolain muuttamisesta tasa-arvoiseksi on torjuttu tasa-arvoviranomaisten toimesta.
Myös esitys siitä, että meillä tasa-arvoisesti vastustettaisiin kaikenlaista väkivaltaa, eikä vain naisiin kohdistuvaa, on kaikunut kuuroille korville. Lisäksi vaikkapa koulutuksellinen tasa-arvo tai vanhempien tasa-arvoisuus erotilanteissa ovat jääneet kaukaisiksi haaveiksi.
Näin ollen Huovisen, Sareenin ja Høybråtenin lupaus siitä, että tasa-arvopolitiikkaan sisällytettäisiin myös miesnäkökulma, on lunastamatta.
Se voi onnistua vain nostamalla tasa-arvopoliittiselle agendalle miesasialiikkeen ajamia teemoja. Ovatko pohjoismaiset tasa-arvoviranomaiset ja poliitikot tähän valmiita?
