Noin vuosi sitten Iltalehti uutisoi näyttävästi, kuinka epätasa-arvoisesti ansioituneita isiä ja äitejä meillä valtiovallan toimesta muistetaan: ("Äidit vastaan isät: 37-3").
Tuolloin asiaan luvattiin viranomaisten toimesta paneutua, ja ministeri Maria Guzenina-Richardson totesi, että oma aikamme kaipaa vahvaa merkkiä isyyden arvostuksesta, joten tasa-arvon pitäisi hänen mielestään toteutua ansioituneiden isien ja äitien palkitsemisessa (”Ministeri palkinnoista: asiaa pohdittava”).
No, nyt vuotta myöhemmin saatamme todeta, että mikään ei ole muuttunut. Epäkohdan korjaamiseksi ei ole pistetty tikkua ristiin ("Isyyden monet kasvot - Vuoden Isä -palkinnot kolmelle isälle").
Äitienpäivänä palkittiin tänä vuonna 33 ansioitunutta äitiä Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitaleilla kultaristein. Mitalit jakoi Suomen tasavallan presidentti henkilökohtaisesti (”Tänään on äitienpäivä - 33 äitiä palkittiin kasvatustyöstään”).
Eli luvut ovat nyt: 33-3. Tämäkö on tasa-arvoa?
Mistään tasa-arvoisesta vanhemmuudesta, saati isyyden arvostuksen nostamisesta, ei voi paljon puhua, niin kauan kuin valtiovalta vuodesta toiseen kohtelee isiä toisen luokan vanhempina. Lisäksi näistä ”Vuoden Isä” – titteleistä tulee ensimmäisenä mieleen jonkinlainen kauneuskilpailu tai tosi-tv-sarja. Mielikuvituksetonta, muovista ja halpaa (sellainen ”Vuoden Isä – ehkäpä kahdenkin” – fiilis). Palkittujen isien ansioita vallitseva palkitsemiskäytäntö ei suinkaan vähennä, pikemminkin päinvastoin, mutta yleisellä tasolla sitä voi pitää suoranaisena loukkauksena suomalaisia isiä kohtaan. Eikö meiltä muka löydy ansioituneita isiä ihan siinä missä äitejäkin?
Epäilemättä Vuoden Isä – palkinnon saajat osaavat arvostaa tällaistakin huomionosoitusta, mutta kyllähän siinä on eroa, jaetaanko ministeriön toimesta pari kappaletta tökeröitä titteleitä, vai jakaako valtion päämies virallisen ritarikunnan mitaleja kahmalokaupalla ja henkilökohtaisesti. Isänpäivän vietossa ei toki tarvitse kopioida pilkuntarkasti äitienpäivän vieton perinteitä, mutta valtiovallan jakamien tunnustusten on oltava samaa tasoa niin laadun kuin lukumääränkin suhteen.
Miesten tasa-arvo-ongelmien rankinglistalla tämä syrjintä ei todennäköisesti mahdu edes top 100 -listalle. Siitä huolimatta näennäisesti pienillä, mutta symbolisesti tärkeillä ratkaisuilla on kauaskantoiset ja syvät vaikutukset. Nyt valtiovallan viesti on täysin selvä: isät eivät ole yhtä tärkeitä, ansioituneita ja arvokkaita kuin äidit. Tämä ei tule yllätyksenä niille lukuisille isille, joiden yhteys lapsiinsa on Suomen viranomaisten suosiollisella avustuksella katkaistu. He ovat saaneet kirjaimellisesti taistella isyytensä puolesta sosiaaliviranomaisia, tuomioistuimia ja muita valtakoneiston rattaita vastaan. Heitä ei totisesti meillä palkita, eipä heitä edes kuunnella. Heidän osansa on vain niittää Suomen valtion tasa-arvopoliittisen linjan, jota tämä palkitsemiskäytäntö niin osuvasti ilmentää, katkera sato.
Sitä paitsi, jos näin selkeää, pientä ja helposti korjattavaa ongelmaa ei saada ratkaistua, miten voidaan suoriutua paljon suuremmista ja monimutkaisemmista haasteista? Tietysti on niin, että tuloksia on vaikea saavuttaa, jos mitään ei edes yritetä tehdä. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei ongelmaa ole haluttu ratkaista. Isiä halutaan syrjiä.
Tässä meillä on taas kerran konkreettinen osoitus siitä, miten tasa-arvo ei todellisuudessa koske miehiä, tai isiä, lainkaan. Kaiken huipentaa se, että palkitsemisesta vastaa tasa-arvoasioista vastaava ministeriö STM, jonka tasa-arvo-ohjelmissa niin usein korostetaan isyyden merkityksen nostamista. Käytäntö on vain aivan toista. Yksi selitys saattaa löytyä STM:n tasa-arvoyksikön kokoonpanosta: sieltä ei löydy ainuttakaan miestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti