Facebook-prikbord van Miesten tasa-arvo ry

perjantai 4. syyskuuta 2015

Koulutuksen epätasa-arvoisuudesta



Poikien aliedustus huippulukioissa on vain yksi koulutuksen epätasa-arvoisuuden jäävuoren huipuista (HS 31.8.2015). Ongelman ydin on siinä, ettei koulujärjestelmämme onnistu yhtä hyvin poikien kuin tyttöjen kanssa. Joka kahdeksas peruskoulunsa päättävä poika ei osaa kunnolla edes lukea, mikä on tuhoisaa heidän mahdollisuuksiensa kannalta. Poikien potentiaalin kevytmielinen haaskaaminen on kansantaloudellisesti edesvastuutonta. 

Lisäksi tiedämme tutkimusten perusteella, että poikiin kohdistuu suoranaista sukupuolisyrjintää mm. kouluarvostelussa, joten tasa-arvo ei toteudu jatko-opintoihin pyrkimisessäkään. Vastuu siitä, että koulutusjärjestelmä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa, kuuluu ensisijaisesti meille aikuisille, eikä vastuunkantoa vasta opetteleville lapsille. Tyydyttävänä tilanteena ei voi pitää sitä, että koulutuksessa ei kyetä tarjoamaan jokaiselle mahdollisimman hyviä lähtökohtia elämään. 

Tasa-arvopolitiikan prioriteetit ovat hukassa, kun suurempaa huolta kannetaan menestyvien aikuisten naisten johtoportaaseen pääsystä, kuin nuorten poikien tulevaisuudesta. Poikien alisuorittamisen kitkemisen pitäisi olla tasa-arvopolitiikan keskeisimpiä tavoitteita, mutta jo hallituksen tasa-arvo-ohjelman valmistelussa on päätetty toisin. Mistä löytyisi poliitikko, joka ymmärtäisi ja uskaltaisi pitää myös poikien puolta? 

Juuso Erno

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja 


______________________________

Helsingin Sanomat ei julkaissut tätä mielipidekirjoitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti